Naantali tunnetaan historiallisena kylpyläkaupunkina. SPA – terveyttä vedestä – on ajatus, joka on tuonut Naantaliin vedenjuontivieraita ja kylpijöitä jo 1700-luvulta asti. Ja yhä edelleen Naantaliin tullaan kylpemään sekä läheltä että kaukaa. Naantalin kylpylöiden historiaan päästiin tutustumaan kirjastossa kuvien kautta.
NAANTALI. Jouko Leino, Olavi Jokinen ja Mirja Kujala kertoivat Naantalin kirjastossa Naantalin kylpylälaitoksen historiasta torstaina 15. maaliskuuta. Muutamia kymmeniä ihmisiä keränneessä tilaisuudessa katsottiin kuvia ja videoita sekä tutustuttiin niiden avulla Naantalin eri kylpylöiden vaiheisiin 1700-luvulta tähän päivään.
Varsinaisesti Naantalin kylpylähistoria juontaa vuoteen 1863, mutta jo vuodesta 1723 otettiin vastaan vedenjuontivieraita Viluluodossa.
– Viluluodon vesi paransi kaikki sen ajan tunnetut sairaudet, jopa luulotaudin, Mirja Kujala kertoo pilke silmäkulmassaan.
Viluluoto mainitaan myös vuonna 1775 tehdyssä väitöskirjassa muinaisruotsiksi muodossa Willilotho. Kokonaista kahdeksan sivua pitkä väitöskirja oli tilaisuudessa mukana ja siihen pääsi tutustumaan vitriinin lasin läpi.
Vettä käytiin juomassa aluksi Viluluodossa, mutta koska sinne ei ollut varsinaista tietä, vettä alettiin pullottaa ja nauttia Merisalongissa.
– Huvi- ja hyötyintendentti soitti hopeakelloa kahdeksan kertaa päivässä, kun oli vedenjuontiaika, kertoo Kujala. Nykyään Merisalongin tilalla on sitä mukaileva Merisali.
– Vedenjuonnin lisäksi pakettiin kuului kolme ateriaa päivässä kahvin ja paloviinan kera sekä talli hevoselle, listaa Kujala.
Vedenjuontivieraat viettivät Naantalissa Kujalan mukaan usein koko kesän ja asunnon hyyrääminen eli vuokraaminen heille oli paikallisille hyvää bisnestä. Naantalilaiset muuttivat itse vintille ja antoivat kaikki muut tilansa vedenjuontivieraiden käyttöön.
– Se oli naantalilaisille erittäin tärkeä toimeentulon muoto, Kujala sanoo.
Kylpylälaitoksella oli haluttuja työpaikkoja
Paremmin tunnettu kylpylälaitos perustettiin vuonna 1863 Ailostenniemeen, jossa ihmisiä kävi tuhansittain ulkomailta asti. Mereen pääsi uimaan naisille ja miehille erikseen tehdyiltä uimapaikoilta. Miesten uimapaikassa oli hyppytorni ja naisten uimapaikka oli U:n muotoinen, koska uintia varten tarvittiin näkösuojaa.
Uimapukumuotiin kuului silloin korsetteja, hihoja ja lahkeita, joten uimapuvussa uiminen olisi ollut hankalaa.
– Ne harvat, jotka osasivat uida, ottivat uimapuvun pois ja menivät uimaan, kertoo Kujala.
Kylpylaitoksen kylvettäjistä esiteltiin myös kuvia. Heidän asuihinsa kuului valkoinen hilkka ja pusero, punainen liivi ja tumma sarkahame. Asu oli savikylpyjä tekeville työläisille epäkäytännöllinen ja raskas kantaa, mutta asiakkaiden silmää piti miellyttää. Mirja Kujalan mukaan kylvettäjän työ oli kuitenkin hyvin haluttua.
– 1800-luvun puolivälissä naisten töitä oli aika vähän. Jos pääsit kylvettäjäksi, se takasi hyvän toimeentulon. Aloitteilijan palkka oli 75 penniä päivä, ja vakinaisen 1 markka ja 20 penniä, kertoo Kujala.
Kylpylälaitoksen ylilääkärinä toimi vuosina 1893–1919 Kristian von Alftan, josta on myös säilynyt lukuisia kuvia.
Kylpylälaitoksen viimeisiltä vuosilta tilaisuudessa esiteltiin muun muassa kuva uimakilpailuista vuodelta 1914. Kilpailussa uitiin Naantalista Turkuun. Kylpylaitoksella oli myös oma lehti, jossa oli muun muassa hinnasto, mutta se toimi myös sen ajan juorulehtenä.
Tilaisuudessa nähtiin kuvia myös kylpylärakennuksen purkamisesta 60-luvulla.
Tupavuoren Merikylpylä perustettiin sata vuotta sitten
Uusi Merikylpylä perustettiin Tupavuorelle vuonna 1918. Tosin tie sinne saatiin vasta vuonna 1926. Sitä ennen kylpylään kulki vain kärrypolku, mikä rajoitti suosiota. Suurimmaksi osaksi kylpylään tultiin Turusta höyrylaivalla tai junalla ja loppumatka kuljettiin jalan ja hevoskyydillä, mutta tilaisuudessa nähtiin kuvia myös vesitasoista, joilla kylpylän rannassa vierailtiin.
Laivojen ja junien tuomat vieraat uskoivat matkatavaransa paikallisten kärrypoikien kuskattavaksi. Jotkut maksoivat vaivasta 50 penniä, jotkut jopa kaksi markkaa.
– Yksi kärripojista oli Armas Rönnholm, kertoo Kujala, eli Naantalin kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Mikko Rönnholmin isä.
20–30-luvuilta on säästynyt jo huomattavasti enemmän kuvia ja jopa videokuvaa. Niissä näkyy muun muassa Merikylpylän rantamaisemaa, uimapukumuotia, korituoleja ja huvittelumuotoja. Rantaan oli rakennettu esimerkiksi vesiliukumäki, jota laskettiin puisella kelkalla. Jouko Leinon mukaan vesiliukumäkeä varten oli palkattu kesäpoikia, jotka kiskoivat kelkan ylös merestä ja kuskasivat sen taas lähtöpaikalle seuraavaa laskijaa varten.
– Sen ajan kamera oli matkalaukun kokoinen. Joidenkin kuvien takana lukee, että eilen otettu kuva. Valokuvaajat kävivät Turussa tekemässä kuvat ja tulivat seuraavana päivänä myymään niitä, kertoo Leino.
Kuvien joukossa on todistusaineistoa myös vuonna 1926 sattuneesta tulipalosta. Kylpylä paloi käyttökelvottomaksi, mutta uusi rakennettiin jo seuraavaksi kesäksi.
Kylpylässä toimi masöörejä: nuoria miehiä, joiden tehtävä oli hieroa ja ohjata voimistelua. Lisäksi heillä oli erityistehtävä.
– Heidät palkattiin tanssittajiksi Kaivohuoneen tanssiaisiin siltä varalta, että herrat unohtuivat punssipöydän viereen. Rouvat olivat koko talven teettäneet silkkipukujaan ja siksi joka ainoa oli tanssitettava, Kujala kertoo.
Tanssiaisia ja konsertteja oli joka viikko ja juhlan aihe keksittiin mistä tahansa, vaikka lääkärin nimipäivistä.
Lisäksi masöörit ovat jääneet muistoihin kielipoliittisista syistä. Kylpylän virallinen kieli oli ruotsi vuoteen 1923 asti. Suomi-aatteen myötä masöörit alkoivat kerätä kansalta suomenkielistä kirjallisuutta Merisalongin kirjastoon, mutta omistajat kielsivät heitä viemästä niitä sinne irtisanomisuhalla.
– Masöörit vastasivat, että he ilmoittavat kaikkiin suomenkielisiin sanomalehtiin, että te boikotoitte suomen kieltä, ja niin kirjat saivat jäädä, Kujala kertoo.
Lopulta Tupavuori myytiin 1930-luvulla Huhtamäkiyhtymälle kesänviettopaikaksi.
Nunnalahden uimapaikka
Vuonna 1931 Nunnalahteen alettiin rakentaa uutta uimapaikkaa pukukoppeineen. Rannalle tuotiin hiekka muualta ja sitä vastaan aidatulla alueella perittiin myös pääsymaksu. Alueella oli myös uimavalvoja. Suurempaan suosioon Nunnalahden uimapaikka pääsi kuitenkin vasta, kun pääsymaksu poistettiin.
Alastonuinteja varten naisille oltiin tehty uimahuone, eli seinillä suojattu alue, jossa oli laituri.
– Kävin Naantalin yhteiskoulua 50-luvulla. Muistan, että pääsimme Nunnalahteen uimaan vain sillä ehdolla, että pojat lupasivat olla kurkistelematta naisten uimahuoneeseen, hän kertoo.
60-luvulla Nunnalahteen tuotiin hyppypaikka ja lasten liukumäki.
Nykyinen kylpylätoiminta alkoi 80-luvulla
Esityksen viimeiset kuvat olivat Kalevanniemestä, jonne perustettiin vuonna 1984 kylpylä, joka toimii siellä edelleen. Kylpylää on ajoittain myös laajennettu laivalla, jossa osa kylpylävieraista on majoittunut. Naantalin kylpylä kuuluu Royal Spas of Europe -ketjuun ja on osa Sunborn Saga Oy:tä.
– Kalevaniemen alueella sijaitsi ennen 1980-luvun kylpylää kuuluisa Kultainen Aurinko -ravintola, sen aikainen moottorihotelli, joka oli rakennettu 1960-luvulla Suomen ensimmäisten moottorihotellien joukossa. Loppuaikoina sen nimi oli Kalle Tappinen, kuten joissakin lauluissakin esiintyy. Uuden kylpylähotellin rakentamisen yhteydessä se purettiin, kertoo Leino.
Janica Vilen