Raision lukiossa tanssittiin wanhojentanssit perjantaina 16. helmikuuta. Salissa oli tunnelma ja askeleet kohdillaan, kun toisen vuosikurssin opiskelijat laittoivat tanssilattialla parastaan toinen toistaan näyttävämmissä asuissa. 

Kuvat: Kiia Siilin

 

Viimeiseksi tanssittiin opiskelijoiden oma kehittämä tanssi.
Juontajat Ville Virtanen ja Ella Lännistö kertoivat tanssien kulusta.
Pojat olivat suunnitelleet oman koreografian wanhojen tanssien lomaan.
Wanhat olivat selkeästi panostaneet tanssien ja asujen lisäksi myös kampauksiin.

 

Liikunnan opettaja Teemu Mäki: “Tämän vuoden porukalla on ollut oikein hyvä henki kaiken kaikkiaan. Tänä vuonna tanssittiin salty dog rag, jota ei viime vuonna tanssittu, tosin edellisvuonna se kyllä oli.”
Tanssitreenejä on ollut kolmesti viikossa joulukuusta lähtien. “Harjoittelu on ollut kivaa, mutta myös raskasta”, kertovat Ukko Hallikainen (vas.), Ilpo Jauhiainen, Onni Hallikainen ja Leevi Aho.
Laura Vahala (vas.) ja Eeva Schrey ihastuttivat näyttävillä puvuillaan.
Eeva Schrey ja Ilpo Jauhiainen.
Aliisa Virtanen (vas.) ja Laura Vahala.
Felix Sahla ja Laura Vahala ennen tansseja: “Fiilikset ovat hyvät, hieman jännittää.” Wanhojen tanssit ovat olleet nuorille myös iso rahallinen satsaus. Laura Vahalan juhlavalmisteluihin kului 400 euroa ja Felix Sahlan valmisteluihin 150 euroa.