KOLUMNI. Kunta tai kuntayhtymä päättää, ottaako se palvelusetelin käyttöönsä ja mihin palveluihin se antaa setelin. Jos asiakas tai potilas ei halua käyttää palveluseteliä, kunnan on ohjattava hänet muulla tavoin järjestettävien palvelujen piiriin. Tämä teksti on lainattu Sosiaali- ja terveysministeriön sivustolta.
Ministeriön mukaan edellä mainittu palvelusetelipäätös koskee sosiaali- ja terveyspalveluja tarvitsevia. Setelin saaminen edellyttää, että kunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon edustaja arvioi henkilön palvelun tarpeen. Mikäli kunta järjestää palveluja palvelusetelillä, kunta osoittaa talousarviossa ja – suunnitelmassa voimavarat palvelusetelillä järjestettäviin palveluihin.
Kunnan tulee myös pitää luetteloa hyväksymistään palvelun tuottajista julkisesti nähtävillä. Luettelossa olevista palvelun tuottajista asiakas tai potilas voi sitten valita, minkä yrityksen haluaa. Millaista palvelua osaa kuntalainen vaatia ja osaako hän vertailla ja kilpailuttaa listalla olevista palveluntuottajista juuri itselleen sopivan, jossa on hinta ja laatu kohdallaan? Miten kunta tai kuntayhtymä onnistuu hallinnoimaan palveluntarjoajien laatua?
Heräsin edellä olevaan ajatukseen viimeisen valtuustoseminaarimme jälkeen kuultuani erään kaupunginjohtajan kehuvan oman kuntansa palvelujen ulkoistamisbuumia. Siinä kunnassa oli ulkoistettu sote-palvelujen lisäksi ruokahuolto ja siivouspalvelut sekä taloushallinto. He pitivät kuitenkin kunnassa oman ruokahuoltopäällikkönsä, jolle jäi asiantuntemusta valvoa ulkopuolisia palveluja ja tarvittaessa kilpailuttaa niitä jatkossakin.
Jos kunta ulkoistaa kaiken palvelunsa, mitä kuntaan jää jäljelle? Kuka valvoo kilpailutusta ja laatua, jos kaikki toiminta ulkoistetaan? Palvelusetelijärjestelmässä on kyse osittaisesta ulkoistamisesta. Kunta päättää, mitkä yritykset täyttävät palvelukriteerit, ja sen jälkeen asiakas valitsee niistä itselleen sopivan. Riski huonosta tai puutteellisesta palvelusta jää asiakkaalle, joka palvelua tarvitsee.
Yleinen harhaluulo, että palvelusetelillä saisi kaiken palvelun, ei pidä paikkansa. Koska palveluseteli voi olla joko tasasuuruinen tai riippuvainen asiakkaan tuloista, ei palveluntarjoajan hinta ole aina omalle kukkarolle sopiva. Mikäli asiakas valitseekin kalliimman palveluntarjoajan kunnan listalta, omavastuuosuus tulee asiakkaan itsensä maksettavaksi.
Palvelusetelijärjestelmä ei suinkaan ole uusi keksintö. Sitä on kokeiltu Suomessa jo 1990-luvulla muun muassa päivähoidossa ja omaishoidossa. 2000-luvun alussa sitä kokeiltiin ikääntyvien kotihoitopalveluissa. Mistä ja milloin me kuntalaiset saisimme koulutuksen palveluntuottajien omavalvontaan? Sitä tulemme tarvitsemaan sote-maailman myllerryksessä vuonna 2020.
Maija Salo
Maskun kunnanvaltuuston pj.
