KOLUMNI. Katsoin sunnuntaina televisiosta vaalikeskustelua, joka käytiin Kallion kirkossa. Presidenttiehdokkailta kyseltiin heidän kannoistaan muun muassa nato-jäsenyyteen, ilmastonmuutokseen, maahanmuuttajiin, vihapuheeseen ja syntyvyyteen. Toimittaja kysyi myös siitä, mitä muutoksia ehdokkaat ovat tehneet henkilökohtaisessa elämässä ilmastonmuutoksen estämiseksi. Minusta se oli tärkeä kysymys. Presidentti on arvojohtaja, jonka oletetaan elävän kuten opettaa. Niiden arvojen, joita hän edustaa tulisi näkyä myös henkilökohtaisessa elämässä, jotta uskottavuus säilyy. Suurin osa ehdokkaista oli tehnyt muun muassa asumiseen ja liikkumiseen liittyviä valintoja ekologisesta näkökulmasta. Se tuntui hyvältä.
Koska keskustelu käytiin Kallion kirkossa, väistämättä mieleen tuli Kallion entinen kirkkoherra ja Helsingin nykyinen piispa Teemu Laaajasalo. Laajasalo on ollut myrskyn silmässä viime viikkoina selvittämättömien luottokorttilaskujen ja ylipäätään kirkkoherralle kyseenalaisten valintojen takia. Näitä valintoja ovat olleet muun muassa luxus-sviitit työmatkoilla tavallisen hotellihuoneen sijaan ja näin ollen moninkertaiset kustannukset firman piikkiin, kirkon tapauksessa veronmaksajien piikkiin. Kirkolla on vahvat eettiset arvot ja kirkon johtoasemissa, kuten kaikissa kirkon viroissa, työskentelevien pitäisi ainakin pyrkiä elämään nuo arvot mielessään pitäen.
Johtajaan kohdistuu luonnollisesti eniten odotuksia ja paineita, koska myös valta ja vastuu henkilöityvät häneen sekä bonuksena suurempi palkkapussi. Kun ”hyvän johtajan” kupla puhkeaa ja paljastaa todellisen ihmisen, soppa on suuri. Kun uskottavuus ja luottamus eettisenä arvojohtajana menee, sitä on hyvin vaikea paikata jälkeenpäin. Sosiaalinen media pitää huolen siitä, että jokainen kivi käännetään. Useimmiten kiviä myös heitellään, puolesta ja vastaan, mikä paisuttaa mittasuhteet entistä suuremmiksi.
Ihmisillä on oikeus odottaa eettisesti kestävää johtajuutta. Surullisinta Kallion entisen kirkkoherran tapauksessa on se, että hänen tultua valituksi Helsingin piispaksi juuri ennen rahankäyttöön liittyvien epäselvyyksien tulemista julkisuuteen, nyt myrskyn silmässä on koko kirkko. Se näkyy ja tuntuu myös meidän ruohonjuuritason työntekijöiden kohdalla. Usealle tapaus Laajasalo on ollut viimeinen niitti hakeutua eroa kirkosta -sivustolle ja näin äänestää jaloillaan.
Surullista se on meistä kirkon työntekijöistä siksi, että kyseessä on joka tapauksessa yksi henkilö, jonka tekemisiä nyt ruoditaan. Suurin osa kirkon rivityöntekijöistä ja johtoportaan miehistä ja naisista tekee edelleen loistavaa ja lähempää tarkastelua kestävää työtä vähävaraisten auttamiseksi ja elämänkriisien kolhimien lohduttamiseksi. He vierailevat yksinäisten vanhusten luona ja käyvät sairaaloissa tapaamassa sekä sairaita että omaisia. He tarjoavat laadukasta varhaiskasvatusta lapsille ja tukea lapsiperheille. Itseään etsiville nuorille he tarjoavat paikan, johon tulla ja korvan, joka kuulee.
Monelle seurakunnan diakoniatyöntekijä on tarjonnut sen viimeisen oljenkorren, kun elämä on heittänyt kuperkeikkaa milloin mistäkin syystä. Tänä päivänä ei voi koskaan tietää, milloin tuo ikävä Siirry lähtöruutuun -kortti osuu omalle kohdalle. Siksi kirkolla on paikkansa. Kirkon perusta ei petä, epäonnistuivat sen yksittäiset työntekijät tai jäsenet sitten kuinka pahasti tahansa. Kirkon juuret ovat paljon syvemmällä.
Piia Klemi
Kappalainen, Naantalin seurakunta
