Sauvon elävän kulttuurin seura: Metallimusikaali Scrooge
Alkuperäisteksti: Charles Dickens, Christmas Carol (1843)
Ohjaus: Hannele Moilanen
Sävellys: Matti Moilanen
Koreografia: Riitta Lindroos
TEATTERIARVIO. On niitä, jotka ottavat joulun raskaasti ihan luonnostaan, ja niitä, jotka jopa maksavat tuon tunteen kokeakseen. Jälkimmäisistä oiva esimerkki on viime vuosina suuren suosion saavuttaneet hevijoululaulukonsertit, mutta nyt Sauvon Työväentalolta voi löytää molemmat ihmistyypit saman katon alta.
On päähenkilö Ebenezer Scrooge (Wille Heino), vastahankainen nihilisti, joka vihaa joulua. Tätä tympääntyneen näköistä miestä voi melkein erehtyä luulemaan haudasta nousseeksi hevirokkariksi, ja kun tarina tuodaan yleisön koettavaksi vielä riipivän raskain hevisoundein, ei voi oikeastaan kuin päivitellä, miten osuvaa onkaan tehdä Charles Dickensin klassikosta metallimusikaali.
Dickensin joulukertomus tunnetaan muun muassa nimellä Saiturin joulu, mutta Sauvossa se kantaa nimeä Scrooge, ja johan kuulostaa heti ”hevimmältä”! Musikaali sai ensi-iltansa perjantaina 1.12.
Hannele Moilasen ohjausta leimaa omaperäinen näkemyksellisyys. Näyttämön taka-alan videoprojisoinneissa nähtävä kuvasto kehitysmaista, ”Wake up!”-kylteistä ja mustina vyöryvistä pilvistä antaa oman kommenttinsa maailman välinpitämättömyydestä kuvaten samalla päähenkilön mielenmaisemaa. Roolituksessakin sukupuolet ovat paikoin iloisesti sekaisin.
Matti Moilasen ujeltavin kitarariffein kyllästetyt sävellykset miellyttävät varmasti niitäkin, jotka eivät raskaammasta musiikista sen suuremmin perusta. Musikaaliin sopivaa melodisuutta ei ole unohdettu.
Näiltä osin yksi vavahduttavimpia kokonaisuuksia lienee mahtipontinen nimikkokappale Scrooge. Vaikka Riitta Lindroos on luonut kaiken kaikkiaan eloisat koreografiat, on kyseinen kohtaus osoitus siitä, että toisinaan jähmettynyt paikallaanolo on liikettä monin verroin vaikuttavampaa.
Suurin herkku löytyy kuitenkin Dunja Hermansin maskeerauksella sekä Anu Lehtonen-Sonkin, Kerttu Moilasen ja Jenna Suomen puvustuksella rakennetusta kirjosta. Näyttävät fantasiamaskit yhdessä glitterin, ketjujen ja niittien kanssa tuovat esitykseen ripauksen The Rocky Horror Show’ta. Kokonaisuuden kruunaavat hauskat jouluiset yksityiskohdat.
Kauhuromanttista tunnelmaa vahvistavat niin tummanpuhuva lavastus kuin ikuisesti kahleisiin tuomitun Jacob Marleyn (Miika Lehmussalmi) ympärillä ryömivät zombietkin.
Monet yksittäiset elementit siis korostuvat ja saavat viehättymään, mutta itse tarina itsekkään ja tunteettoman Scroogen kehityskaaresta hyväntekijäksi jää vähemmälle huomiolle. Juonen kuljetusta vaivaa myös pieni katkonaisuuden tuntu, kun monet yksittäiset kohtaukset poseeraavat omalla toteutuksellaan jättäen väleihinsä tyhjiä kuiluja.
Wille Heinon näyttelemä Scrooge on monessa tilanteessa sivustaseuraaja, mikä on tapa kertoa, miten muutos pahasta hyvään miehessä tapahtuu. Kun tämä on päätetty toteuttaa fyysisenä läsnäolona tapahtumien sivussa, aiheuttaa se näyttämölle hänen osaltaan toimettomuuden vaikutelmaa.
Heino onnistuu tästä huolimatta välittämään roolihahmonsa epäilemättä vastenmielisiä ominaispiirteitä varsin kokonaisvaltaisesti ilmaisten.
Muun muassa Tarja Airolan Nykyisten joulujen henki ja Heli Kirjosen Fanny takaavat näyttämölle värikästä ja puoleensavetävää näyttelijäntyötä. Päähenkilön siskonpojan roolissa nähtävän Timo Vanhalan laulunääni soi puolestaan komeasti.
Viimeistään Joulutanssit-kappaleen aikana nähtävä ilmakitaraosuus saa vakuuttumaan, että metallinhohtoista asennetta tästä työryhmästä ainakin löytyy.
Scrooge on hienonnäköinen ja -kuuloinen, vaikkakaan ei niin tarinaansa upottava musikaali.
Jaakko Virrankoski
