Esikoisteoksellaan Tanssiva Karhu -ehdokkaaksi päässyt Virpi Vairinen on juuri lähettänyt toisen runokokoelmansa taittoon. Kuten avata äkisti (2015) käsitteli aikaa, uusi teos Ilmanala (2017) avaa puolestaan paikan käsitettä sekä lyyrisin että visuaalisin keinoin.
Virpi Vairinen
– on syntynyt vuonna 1986
– on koulutukseltaan filosofian maisteri yleisestä kirjallisuustieteestä
– tekee Turun yliopistossa väitöskirjaa taideteosten sanallisesta kuvauksesta
– pitää poikkitaiteellista Askareskumara-blogia
– päätoimittaa Nokturno.fi -sivustoa, joka kokoaa yhteen kotimaisten ja kansainvälisten tekijöiden digitaalisen maailman kokeellista runoutta.
KIRJALLISUUS. Ylioppilaskylässä asuva runoilija Virpi Vairinen on syntynyt Taivassalossa, muuttanut sieltä Kaarinan ja Piikkiön kautta Paimioon, jossa kävi koulunsa. Lukion jälkeen hän muutti Turkuun ja Turun sisälläkin hän on muuttanut monta kertaa.
– Olen muuttanut niin paljon, että on kestänyt kauan, ennen kuin olen päässyt siihen ajatukseen, että voisin kirjoittaa jostain paikasta käsin. Sitä on kirjoittajana ollut niin vahvasti oman päänsä sisällä, Vairinen kertoo.
Nyt hän kuitenkin yrittää. Hänen 20. lokakuuta julkaistava toinen runokoelmansa Ilmanala käsittelee tilaa ja paikkaa muun muassa kapitalismin kautta. Kokoelmassa on näkyvissä myös konkreettisia paikkoja, kuten Turkuun johtavia teitä, mutta lisäksi kaikille tuttua tilallisuutta.
– Esimerkiksi tietokoneella oleminen on sellainen limittäinen tila, johon moni pystyy varmasti samaistumaan, runoilija uskoo.
Avantgardea vai viimeinen laiska yritys?
Vairisen ensimmäisessä runokokoelmassa oli perinteisiin kokoelmiin verrattuna paljon visuaalisuutta. Päästessään ehdokkaaksi Tanssiva Karhu -palkinnon saajaksi hän yllättyi palautteesta.
– Kokoelman muotoa kehuttiin mielikuvitukselliseksi ja omalakiseksi. Kuvan ja sanan yhdistämistä sekä typografialla leikkimistä on nykyrunoudessa kuitenkin ollut jo niin paljon, että itse en ajatellut runouteni olevan avantgardea, vaan ehkä ennemminkin viimeinen laiska yritys tähän suuntaukseen, Vairinen vitsailee.
Toisessa kokoelmassaan Vairinen on vienyt visuaalisuuden vielä pidemmälle. Tekstinkäsittelyohjelman erikoismerkit ovat kovassa käytössä. Lisäksi sivuilla nähdään hänen omaa käsialaansa, kuvia ja kuvankäsittelyohjelmalla leikkimistä.
– Kaikki visuaalinen on kiinnostanut aina, mutta en ole hankkinut alalle mitään koulutusta. Ehkä siksi yritin pitkään saada kaiken kirjalliseen muotoon, vaikka runojen syntyessä näenkin ne melkein aina visuaalisessa muodossa. Hyvin harvoin mielessäni on niin sanotusti ruumiitonta tekstiä. Kun luovuin siitä ajatuksesta, että kaiken pitäisi olla vain tekstiä, vapauduin kirjoittajana, kertoo Vairinen.
Vairinen myös päätoimittaa Nokturno.fi -sivustoa, joka kokoaa yhteen kotimaisten ja kansainvälisten tekijöiden digitaalisen maailman kokeellista runoutta.
– Sitä kautta minulla on hyvä mahdollisuus nähdä, mitä runoudessa tällä hetkellä tehdään. Esimerkiksi videorunoutta tehdään nyt paljon ja lisäksi sellaista visuaalista runoutta, jossa ei ole tekstiä ollenkaan. Saman tyyppisiä asioita saatetaan tehdä kuvataiteessa, mutta konteksti on eri. Yksittäisiä kiinnostavia tekijöitä on runoudessa nyt todella paljon, Vairinen sanoo.
Messuille ja lavoille
Vairinen lähtee esittelemään uutta kokoelmaansa esimerkiksi Turun Kirjamessujen ja Runoviikon lavoille. Perinteistä runonlausuntaa ei kuitenkaan välttämättä tulla näkemään – se olisi Vairisen runojen kohdalla lähes mahdotonta.
– Tein jo edellisen kokoelman kanssa lavalla performansseja, joissa esineet ja niiden liike mallinsivat visuaalisia elementtejä tekstissä. Samalla linjalla taidetaan jatkaa, kertoo Vairinen.
Molemmat Vairisen kokoelmat on julkaissut turkulainen Kolera. Hänen kustannustoimittajansa on Koleran perustaja, anarkistilyyrikko Susinukke Kosola, oikealta nimeltään Daniil Kozlov.
Janica Vilen
