Tarvasjoella vietetyn lasten jokipäivän aikana tutustuttiin Tarvasjoen luontopolkuun ja Tarvasjokeen. Joen varressa lapset pääsivät tekemään kaarnalaivoja ja vesieläintutkimuksia. Haaviin tarttui muun muassa vesiperhosia sekä niiden toukkia ja kotiloita, vesimittareita, malluaisia ja niiden nuoruusmuotoja, vesiskorpioneja ja erilaisia kovakuoriaisia.
LIETO. Paimionjokiyhdistys järjesti tiistaina 1. elokuuta perinteisen lasten jokipäivän, joskin tällä kertaa hieman eri konseptilla. Kun aiemmin lapset on viety Paimion Rantalaan yön yli kestävälle tutkimusretkelle, tällä kertaa tehtiin päiväretki Liedon kunnassa virtaavan Tarvasjoen suvannoille.
Tarvasjoki on Paimionjoen suurin sivujoki. Sen äärelle pääsee helposti esimerkiksi Tarvasjoen luontopolkua pitkin. Sitä reittiä kulkivat myös jokipäivään osallistuneet lapset.
Liedosta, Paimiosta ja Tarvasjoelta saapuneet lapset pääsivät tekemään muun muassa vesieläintutkimuksia, jotka olivat heidän mielestään päivän kohokohta.
Tutkimuksia opetti Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistyksen työntekijä Matti Jantunen. Lasten haaveihin tarttui muun muassa vesiperhosia sekä niiden toukkia ja kotiloita, vesimittareita, malluaisia ja niiden nuoruusmuotoja, vesiskorpioneja ja erilaisia kovakuoriaisia.
– Vesimittarit ovat petoja, jotka saalistavat veden pinnalla pienempiä eläimiä. Ne liikkuvat ketterästi veden pinnassa. Malluaiset tunnistaa siitä, että ne uivat selällään. Osa vesieläimistä voi pistää, esimerkiksi vesiskorpioni, mutta sekään ei ole myrkyllinen, kertoo Janunen retkellä.
Loppukesä on hänen mukaansa parasta aikaa omatoimisille tutkimuksille. Mukaan tarvitaan haavi, vaaleapohjainen vati, johon saaliin voi kerätä ja lasipurkki, johon eläimet voi siirtää tarkasteltaviksi. Loopilla tai suurennuslasilla pääsee näkemään myös yksityiskohtia.
– Tällaiset suvantokohdat, joissa vesi seisoo ja on hyvin hapekasta, ovat tutkimukselle otollisia, vinkkaa Jantunen.
Tarvasjoen varsi on tunnettu laajasta linnustostaan. Lapset löysivät myös etanoita, sisiliskoja ja vesihämähäkin pesän, jossa vesihämähäkki vartio tarkkaan juuri kuoriutuvia munia. Läheisellä laitumella on lisäksi lampaita. Myös kasvisto on alueella erityistä. Ja retkeilijöiden riemuksi luontopolun varrelta voi tällä hetkellä löytää syöntikypsiä viinimarjoja sekä uimapaikan.
Koskipaikalla avautuu upea maisena. Paikka on edellisille sukupolville hyvinkin tuttu, sillä siellä on aikanaan ollut saha ja kahluupaikka, josta joen pääsi ylittämään.
Somerolta Sauvoon
Liedossa asuva Rafael Ristolainen lähetti matkaan ensimmäisen kaarnalaivan. Tarvasjoki laskee Paimionjokeen, joka puolestaan laskee mereen Paimionlahdella, jossa jokilaakso on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi. Periaatteessa siis kaarnalaivan olisi mahdollista päätyä merelle. Käytännössä se on kuitenkin hyvin epätodennäköistä, sillä sen pitäisi selvittää tiensä kahden voimalan ohi ja päästä läpi myös joen kuivimmista kohdista.
Paimionjoki kulkee Somerolta, Koski TL:n, Marttilan, Pöytyän, Liedon ja Paimion kautta Paimionlahdelle. Myös Sauvo lasketaan Paimionjoen alueeseen, vaikka joki ei siellä suoranaisesti kuljekaan.
Jokipäivää luotsannut Paimionjokiyhdistyksen toiminnanjohtaja Anna Hurra kiinnostui Paimionjoesta jo lapsena asuessaan sen varrella Somerolla. Yhdistyksen toiminnan tavoitteena on Paimionjoen tilan parantaminen ja virkistyskäytön lisääminen. Mikä Paimionjoesta sitten tekee erityisen?
– Ehkä se sama asia kuin muistakin joista. Se kulkee pitkän matkan ja kokoaa yhteen sen varrella asuvat ihmiset. Ja onhan se kiehtova joki, vaikka paikoin onkin todella ruskea, Hurra vastaa.
Paimionjoen tilaa on pyritty parantamaan tänäkin kesänä järjestetyillä talkoilla. Yhdistyksen mukaan Paimionjoen taimenkanta on äärimmäisen uhanalainen ja alkuperäinen lohikanta on hävinnyt joesta kokonaan. Samanlaisen kohtalon on kokenut särkikala vimpa. Someron järviketjun alueella kuorekannat ovat taantuneet ja jokirapua on löydetty enää vain yhdestä purosta.
Kertun tuvalta luontopolulle
Lapsille esiteliin jokipäivän aikana myös luontopolun lähtöpaikalla oleva Kertun tupa. Sekä luontopolkua että Kertun tupaa ylläpitää Tarvaisten kotiseutuyhdistys.
– Tässä asui Kerttu-niminen nainen 60 vuoden ajan. Hän piti meidän keskustaa kunnossa. Talvisin hän loi lunta, syksyisin haravoi lehtiä ja kesäisin lakaisi hiekkaa keskustan alueella. Tiilikaton alla on kaksi kerrosta muuta kattoa, pärekatto ja sen alla tuohikatto. Meidän yhdistyksen vanhat äijät ovat tätä nyt kunnostaneet. Sisällä on vielä remontti kesken, kertoo Juha Vuorela Tarvaisista.
Noin 250-vuotiaan ja luultavasti Tarvasjoen vanhimman talon alkuperäisasukkaista ei ole varmaa tietoa, mutta kerrotaan, että tien toisella puolella pajaa pitänyt seppä olisi asuttanut sitä. Päivölän tupana tunnettu talo sai uuden nimen vuonna 2015, kun Kerttu Verhon perikunta lahjoitti sen kotiseutuyhdistykselle.
Tuvan pihallakin on yksi erikoisuus.
– Silloin, kun Suomi täytti 50 vuotta, tähän istutettiin kuusi. Eli nyt näkee, kuinka suureksi kuusi kasvaa 50 vuodessa, Vuorela sanoo.
Hän kehottaa myös tutustumaan Kertun tuvan puutarhaan, josta voi löytää harvinaisia kasveja.
Janica Vilen