Zorro saa ensi-iltansa Ruskolla sunnuntaina

Kuva: Pauliina Salonius.

RUSKO. Ruskon Kesäteatteri johdattaa yleisönsä tänä vuonna 1820-luvun Kaliforniaan. Los Angelesin kylää hallitsee kenraali Monastario, joka vie ihmisiä pakkotyöhön kaivoksille. Zorro taistelee kansan puolella Monastariota vastaan. Zorron naamion taakse piiloutuva Ale Jandro alkaa kuitenkin olla jo iäkäs, joten hän alkaa kouluttaa 10-vuotiaasta varkaasta, Don Diegosta, itselleen seuraajaa.

Näytelmän ohjaaja Pauliina Salonius on nähnyt Zorrosta lukuisia filmatisointeja. Hän ihastui Esa Silanderin näytelmäkäsikirjoitukseen ennen kaikkea siksi, että se muistuttaa hänen lempitarinaansa Zorrosta, eli Zorron naamio -elokuvaa.

– Tarina on hyvä ja se kantaa. Rakkautta ja mustasukkaisuutta on paljon. Tarinassa käydään läpi kymmenen vuoden ajanjakso, jonka aikana Diego kasvaa 20-vuotiaaksi Zorroksi, joka nousee taisteluun Monastariota vastaan, Salonius kertoo.

Lavalla nähdään toistakymmentä näyttelijää, 5–vuotiaista 50-vuotiaisiin. Ale Jandroa näyttelee Hannu Pajunen ja Don Diegoa Petri Aulin. Monastarion roolissa nähdään Tom Flinkman ja hänen tytärtään Eleniä näyttelee Iida Blomqvist.

– Olen jo 60-luvulla leikkinyt Zorro-leikkejä eikä olisi voinut haaveillakaan, että pääsen näyttelemään Zorroa teatterin lavalle, kommentoi Pajunen innoissaan.

Näytelmän koreografia on Marko Virtasen käsialaa. Musiikin taas on säveltänyt ja sanoittanut Jouni Lehtonen Raisiosta.

– Hän on taitava säveltäjä ja sanoittaja. Musiikki on hyvin elokuvallista, tunnelmia maalailevaa, kuvailee Salonius.

Näytelmän suositusikäraja on 5 vuotta.

– Tämä on seikkailunäytelmä selkeästi isommille lapsille. Tässä on näyttäviä ja jännittäviä miekkailukohtauksia ja sellainen juoni, jota voi pienimpien olla vaikea seurata, mutta ei näytelmässä mitään roisia tekstiä ole, lupaa Salonius.

Salonius ohjaa Ruskolla jo kolmatta kesää. Viime vuonna hän ohjasi Ihmemaa Ozin ja toissavuonna Peter Panin.

– Täällä ohjaaminen on tosi mukavaa. Tämä on yhteisöllinen teatteri, jossa kaikki ovat täysillä mukana. Talkoolaisiakin on hirmuisesti. Täällä on tehty uusi näyttämö ja erityisjärjestelyjä, että hevonen mahtuu kulkemaan. Tänäkin vuonna on panostettu paljon lavastukseen ja puvustukseen. Ruskolaiset eivät näköjään pelkää ottaa haasteita vastaan, vaan teatteria tehdään todella kunnianhimoisesti. Mitä pähkähullumpi idea, sitä suuremmin heittäydytään, Salonius kuvailee ruskolaisia.

Lisäksi ruskolaiset ovat Saloniuksen mukaan taitavia näyttelijöitä.

– On hauskaa ohjaajana huomata, millainen kehitys kolmessa vuodessa näyttelijöillä on. Lahjakkuutta on todella, hän kehuu.

Nyt harjoitukset ovat jo hyvällä mallilla.

– Torstaina, perjantaina ja lauantaina on läpimenot koeyleisön edessä ja sunnuntaina onkin sitten ensi-ilta, Salonius iloitsee.

Salonius itse näyttelee pääosaa tänä kesänä kotikaupungissaan Paimion Kesäteatterissa Niskavuoren Heta -näytelmässä Mikko Koukin ohjauksessa.

Janica Vilen