Käsikirjoitus ja ohjaus: Seija-Leena Salo
Lavastus ja nukketeatteri: Johanna Latvala
Äänisuunnittelu, sävellys ja livemusiikki: Aino Laine
Valosuunnittelu: Jarkko Forsman
Esiintyjät: Sirpa Järvenpää, Anneliina Koskinen, Helena Markku, Aino Laine
Nukketeatterin assistentti: Sirpa Järvenpää
Tuotanto: Työryhmä ja TEHDAS teatteri
Yhteistyössä: Lounais-Suomen SYLI
TEATTERIARVIO. TEHDAS teatterin bulimiamusikaali Jumala jääkaapissa kurkistaa syömishäiriöiden maailmaan häpeilemättömällä otteella kahden naisen kautta – huumoria unohtamatta.
Bulimiaa sairastavan Sonjan (Sirpa Järvenpää) kotona jääkaappi on vallannut sohvalta parhaan paikan. Lapsena hän löysi jumalan, laittoi sen purkkiin ja purkin jääkaappiin. Jääkappi toimiikin läpi näytelmän Sonjaa houkuttelevana ja hyväilevänä rakkauden korvikkeena, joka saa välillä pelottaviakin piirteitä.
Anoreksiaa sairastavan Jutan (Helena Markku) vatsa on karannut ja liimautunut suun eteen – tai niin hän ainakin kuvittelee. Jos Sonja haluaisi syödä kaiken ja koko ajan, Jutta ei laittaisi suuhunsa mitään. Vakavat syömishäiriöt johtavat Sonjan ja Jutan samaan sairaalahuoneeseen, jossa nähdyksi tulemisen tarve ja pelko kilpailevat paikasta parrasvaloissa. Ja samalla ystävystytään.
Jumala jääkaapissa on huomionkipeä pienoismusikaali, jossa visuaalisen teatterin keinoin venytetään syömishäiriöisten minäkuvien mittasuhteita. Välillä konkreettisesti mittanauhan avulla – välillä syömishäiriöillä mässäillen. Näyttelijät viettävät suuren osan näytelmästä peiton alla lattialla maaten. Osa salaisuuksista jää peiton alle, osa nostetaan esiin.
Sukupolvien välistä kuilua kuvataan Sonjan äidin (Anneliina Koskinen) kautta. Äiti–tytär-suhdetta onnistutaan kuvaamaan kattavasti, ironisesti ja riipaisevasti. Muut teemat nostetaan esiin lähinnä mainittaviksi. Siksi kokonaisuus jääkin vähän sirpaleiseksi, mutta sirpaleistahan syömishäiriöisten elämäkin joskus on.
Aino Laineen säveltämä musiikki venyy ja paukkuu punkista klassiseen ja kansanmusiikista heviin. Parhaimmillaan Jutan ja Sonjan duetto muistuttaa SMG:stä tuttujen Kokkosen siskosten harmonista otetta säveliin, mutta kaikki biisit eivät ikävä kyllä osu täysin nuottiin. Puutteet musikaalisuudessa korvataan kuitenkin vahvalla tunneilmaisulla ja hersyvällä huumorilla. Itselleni kolahti ehkä parhaiten Sonjan räppi. Musiikkinumerot jäävät kuitenkin harmittavan irrallisiksi.
Itselleni syömishäiriöteema on aika kaukainen ja ehkä siksi moni kohtaus tuntui jopa hieman pateettiselta. Toisaalta jos pateettisuuden tulkitsee tarkoituksellinen tehokeinoksi niin se toimii todella hyvin. Päälimmäiseksi näytelmästä jää mieleen näyttelijöiden ruumiillinen tulkinta rooleistaan, syvyyksistä kumpuava äänen käyttö ja ajoittain valoa tunnelin päähän tarjoilevat huumorin kukat.
Janica Vilen
Kuva: Jarkko Forsman
