Jorma Uotisen vinkit taiteeseen, elämään ja yrittäjyyteen:
– Eettisyys ei ole jäykkiä periaatteita, vaan tyhmyydestä ja osaamattomuudesta luopumista. Lopputuloksena voi olla mestarillinen osaaminen.
– Tämän ajan ongelma on tuottavuuden vaatimus. Painottamalla taloudellista kasvua ja nopeaa tähteyttä, nostetaan esiin keskinkertaisuutta ja helposti hyväksyttävää ja hylätään se, mikä on intomielistä ja spontaania.
– Omintakeinen ajattelu edellyttää aina epäsovinnaisuutta.
– Nykyään moni yritys peräänkuuluttaa luovuutta ja edistystä. Edistys on aina epäjärkevien ihmisten ansiota.
– Taide on yhteiskunnan palveluksessa, vaikkakin sen omilla ehdoilla. Siksi taide muuttuu yhteiskunnan muuttuessa – kuten yrittäjyyskin.
– Tyyli näkyy tekijänsä itsekurina.
– Ongelmia ratkottaessa intuitio löytää joskus parempia ratkaisuja kun järjellinen ajattelu. Sillä on suuri merkitys uuden löytämisessä. Intuitiotakin voidaan kehittää ja opettaa. Yksinkertaisimmillaan se vaatii mielen ennakkoluulotonta tarkkailua. Se on jokaisen ulottuvilla oleva avain uuteen hyvinvointiin.
KAARINA. Taiteilija–professori Jorma Uotinen (s.1950, Pori) kävi Kaarinan yrittäjyysviikolla puhumassa 60 yrittäjälle taiteesta ja omasta yrittäjyydestään keskiviikkona 13. huhtikuuta. Uotinen on ehtinyt toimia tanssijana yli 50 eri maassa. Lisäksi hän on tullut suomalaisille tutuksi koreografina sekä taiteellisena johtajana Helsingin kaupunginteatterissa, Suomen Kansallisbaletissa sekä Kuopio tanssii ja soi -festivaaleilla. 2000-luvun alusta hän on toiminut vapaana taiteilijana ja yrittäjänä.
Uotinen katsoo omaa yrittäjyyttään taiteen kautta ja siitä näkökulmasta hän antoi vinkkejä myös kaarinalaisille yrittäjille. Hänen mukaansa yrittäjän tärkein valttikortti on rohkeus:
– Yrittäjä tarvitsee uskallusta ottaa riskejä. Jos et ota riskejä, mitään ei tapahdu. Sama juttu on taiteellisessa prosessissa. Et voi koskaan tietää, mitä tulee ennen kuin on valmista. Riski on otettava, hän sanoo.
Uotisen kiinnostus taiteilijana yrittämiseen alkoi jo 5-vuotiaana.
– Halusin ostaa Porin teatterin ja pistää sukulaiseni näyttelemään. Lopulta 10-vuotiaana soitin kuitenkin teatterin johtajan ovikelloa ja kysyin töitä. Sain pieniä avustavia tehtäviä: Hoidin näyttelijöiden lapsia, kissoja ja koiria. Sitä kautta pääsin osaksi teatteriatmosfääriä, hän muistelee.
Taiteilijat ovat hulluja – onneksi
Uotinen on usein kuullut, että taiteilijat ovat päättömiä, liioittelijoita ja hulluja.
– Onneksi. Mutta hyväksyn hulluus-käsitteen vain silloin, kun sillä tarkoitetaan suurta herkkyyttä, älyä ja uskallusta ottaa riskejä. Pelkkä halu ei kuitenkaan riitä. Pitää olla myös halua kouluttautua ja sivistää itseään, hän muistuttaa.
Liikuttuminen on Uotisen mielestä tärkeä osa ihmisen elämää.
– Kyyneleet ja nauru kertovat siitä, että joku asia on onnistunut koskettamaan. Tunne on valtava voima ja mahdollisuus, jota ei kannata unohtaa yrityselämässäkään strategiasuunnittelun pyörteissä.
Jokainen millimetri on merkityksellinen
19-vuotiaana Uotinen sairastui monihermojuurioireyhtymään, joka vei häneltä liikuntakyvyn, puhekyvyn ja nielemiskyvyn.
– Kun minut tuotiin Porista Turkuun sairaalaan ja lääkärit saivat selville diagnoosini, he sanoivat ensimmäisenä, että tästä voi täysin parantua. Se oli minulle valtava voimavara ja toivo. Paranemisprosessissa tärkeäksi muodostui fysioterapia. Muutaman sekunnin kokemus siitä, kun minut nostettiin ensi kerran seisomaan, muutti käsitykseni liikkeestä. Silloin ymmärsin, että jokainen millimetri on merkityksellinen. Edelleen ajattelen, että koreografiassa ei ole yhtään turhaa millimetriä. Silloin päätin, että jos tästä selviän, minusta tulee tanssija. Ja minusta tuli. Koreografiassa minua kiinnostaa se, mitä ei voi ennalta tietää, ja mitä saa näkyväksi vain tanssimalla, hän kertoo.
Uotisen mielestä niin tanssijan, taiteilija kuin yrittäjänkin on pysyttävä jatkuvassa itsensä vaivaamisen tilassa. Ei voi ennalta määrätä kaikkea. Usein vasta jälkeenpäin ymmärtää syyt ja löytää oman sisäisen logiikkansa.
Taide on elämän mittainen prosessi
Taide ei ole Uotisen mukaan hetkittäinen älynväläys, vaan elämän mittainen prosessi.
– Kun olin alle kouluikäinen, isoäitini sanoi, että tänä yönä tulee halla. Menin sitten ikkunaan katsomaan, että missä se halla on. En pystynyt selittämään tuntemustani hallasta järjellä, mutta tunne liittyi jotenkin luontoon ja oli jännittävä. Sitten myöhemmin näin Hugo Simbergin teoksen Halla, ja muistin omat ajatukseni. Sen jälkeen kului vielä 15 vuotta ennen kuin tein oman tanssiteokseni Halla. Tarvittiin isoäidin sanat, lapsuuden tunnekokemus, toisen taiteilijan näkemys ja vielä 15 vuotta aikaa miettiä. Ja vasta sitten syntyi taideteos, hän muistelee.
Yrittäjänkään maailmassa ei voida odottaa tulosta heti huomiseksi – varsinkaan jos on kyse immateriaalisista asioista, kuten menestyksestä.
– Helpot voitot on unohdettava. Niitä ei ole! Uotinen vakuuttaa.
Kansainvälinen taso?
Uotinen kertoo, että häneltä kysytään usein, mikä on taiteessa kansainvälinen taso.
– Hyvä on hyvää kaikkialla ja paska on paskaa Pariisissakin, hän vastaa, sillä kulttuuri on luonteeltaan globaalia.
– Emme voi viedä maailmalle keskinkertaista kulttuuria sillä verukkeella, että olemme pieni kansa, hän sanoo. Sama pätee muuhunkin vientiin.
Tiimi ei ole perhe
Jotta voisimme elää luovina, tuntevina sydämellisinä ihmisinä yhdessä toistemme kanssa, meidän on Uotisen mukaan toteutettava itseämme. Työelämässä se onnistuu huipputiimissä.
– Tiimin kehittyminen ei ole mahdollista, jos siinä olevat yksilöt eivät kehity sekä ammattitaidossa että ihmisinä. Onnistuneen yhteistyön kokenut tietää, että toisten kanssa voi saada aikaan jotain sellaista, johon ei koskaan kykenisi yksin. Yksilöllisyys ja yhteisyys ovat saman asian kaksi eri puolta. Toimivuus syntyy yksittäisten yksilöiden vahvuuksista, hän muistuttaa.
Tiimi edellyttä yhteistä pelikenttää. Jokainen näkee oman tekemisensä omasta paikastaan ja ammattitaidostaan kävin. Siksi tarvitaan muita, jotka näkevät asian ulkopuolelta. Huipputiimissä on Uotisen mukaan vapauden ilmapiiri, jossa ketään ei holhota.
– Tiimi ei ole perhe, vaan työyhteisö. Jokaisella on oikeus vaatia, että muut täyttävät velvollisuutensa ja toisaalta velvollisuus hyväksyä, että muut vaativat häneltä parhaansa, Uotinen selittää.
Johtajan työ taas on pitää huolta, että tiimi pysyy liikkeessä. Tiimiä ei saa tylsistyttää liian helpoilla eikä lamaannuttaa liian vaikeilla työtehtävillä.
Matkalla kohti elämäntyötä
Työaika ja oma aika ovat Uotisen mielestä vain eri näkökulmia omaan elämään.
– Silloin ajatus palkkatyöstä syrjäytyy ja tilalle tulee elämäntyö, hän sanoo. Ja se on avain työstä nauttimiseen.
Kannustaa ei voi koskaan liikaa
Kannustusta ei voi Uotisen mielestä olla koskaan olla liikaa työelämässä.
– Se ei ole pelkkää kehumista, vaan puutteesta mainitseminen on myös kannustamista ja kunnioittamista.
Onnistumisen ja laadun tunnistaminen ja tunnustaminen on Uotisen mielestä tärkeää.
– Kannustaminen ei synny niin, että aamukokouksessa päätetään, että tänään nyt sitten kannustetaan. Sen pitää tulla atmösfääristä. Joskus esimerkiksi tanssin parissa harjoitustilanteessa annetaan aplodit. Suosittelen muillekin työpaikoille aplodeeraamisen kulttuuria. Pienestäkin jutusta pitää iloita. Yksilöiden voitot vievät koko ryhmää eteenpäin, hän muistuttaa.
Toisaalta epäonnistumisista ei aina kannata mainita.
– Jos tanssijalle menee piruetit vituralleen, niin ei siitä kannata mainita. Kyllähän ammattitanssija tietää, jos hän kaatuu. Ei koskaan kannata moninkertaistaa toisen taakkaa.
Onnistuminen on Uotisen mielestä prosessi. Hän antaa esimerkin keihään heiton parista.
– Olympiakultaa voittanut keihäänheittäjä Heli Rantanen on kertonut, että oli maailman jäykin keihäänheittäjä. Hänen keskivartalonsa ei juurikaan liikkunut. Valmentaja korosti jäykkyyttä vielä tukiliivillä. Kun tuli uusi valmentaja, hän otti heti ensimmäisenä tukiliivin pois. Parinkin millin muutos keskivartalon liikkeessä saattoi olla syy sille, että hän sai keihään lentämään. Kannattaakin välillä löysätä myös niitä henkisiäkin korsetteja, Uotinen sanoo.
– Toinen merkityksellinen asia Rantasen tarinassa on se, että hänellä oli valtavasti fyysistä voimaa. Hän nosti 100 kiloa rautaa rinnalleen helposti, mutta ei enää olympiavuonna, sillä keihäs painaa vain 700 grammaa, Uotinen jatkaa.
Janica Vilen
