KOLUMNI. ”Ei voi, se on museoviraston säätelemää.” Tällainen vastaus tulee aina välillä vastaan, kun kysyn, voisiko kirkossa toteuttaa jotakin uutta. Samaan hengenvetoon jatketaan myös, että kirkko on kirkko, pyhä paikka ja sakraalitilaksi vihitty. Kunnioitan itsekin, pappi kun olen, kirkkoa pyhänä paikkana, tilana Jumalan palvelemiselle ja kohtaamiselle. Koen kuitenkin, että on myös luisuttu siihen, että kirkon rakennus ensisijaisesti saa kaiken ylittävän vallan. Alamme kunnioittaa rakennusta emmekä Jumalaa. Kirkko paikkana ja tilana on kuitenkin myös rakennus ja ennen kaikkea tila Jumalan kohtaamiselle.
Olin juuri Walesissa matkalla, missä yhteen kirkkotilaan oli tehty olohuone, jossa lasten oli mahdollista olla. Siellä oli matto, sohvat ja pöytä, leluja ja piirtämiseen kaikki välineet. Sen lisäksi oli myös oma lasten alttari. Itselleni tuli lapsi- ja perhetyön pappina todella hyvä tunne. Koin, että siinä oli tavoitettu uskomme ydintä. Saamme tulla eri-ikäisinä ja kokoisina Jumalan eteen olemaan, hengähtämään ja lepäämään.
Toki tämänkaltaista on Suomessakin toteutettu, ainakin osittain. Meiltä löytyy kirkoista lapsiperheille esimerkiksi leluja ja kirjoja. Kuitenkin voisimme mielestäni yhä enemmän mennä siihen, että kirkoissa voisi olla rohkeita ratkaisuja, kuten esimerkiksi olohuone. Mikä estää sen, ettei sohvaa voisi olla kirkossa? Mikä estää sen, ettei kirkkotilaa voisi yhdessä olla pohtimassa lapset ja nuoret?
Lähellä häämöttävä uhkakuva on se, että meillä on kirkko, museovirasto, jossa oli aikanaan joskus kaukana menneisyydessä elävää ja yhteyteensä kutsuvaa toimintaa. Kirkko on se, josta vain jälkipolvet kuulevat puhuttavan. Kirkko on muutakin kuin rakennus – se on elävä yhteisö. Kirkko rakennuksena on ennen kaikkea väline elävän yhteisön kokoontumiseen.
Kirkko olemme me kaikki, sinä ja minä. Millainen on sinun unelmiesi kirkko rakennuksena ja yhteisönä? Minulle kirkko on hengähdyspaikka, lepopaikka, jossa on kirkkoa rakennuksena ajatellen erilailla toteutettuja käytännön ratkaisuja jälkipolvet huomioonottaen. Siellä käytetään sosiaalista mediaa kokoontumisissa hyödyksi, saa istua sohvalla, liikkua, hämmästellä ja ihmetellä Jumalan suuruutta lapsen lailla tutkien ja iloiten. Kirkko on kuin suuri Jumalan syli, olohuone, koti, jossa jokaisen Jumalan lapsen eri-ikäisenä ja huomioonotettuna on tilaa olla. Tämänkin kaltaiseen rohkeuteen meidät on kutsunut ja vapauttanut Jeesus Kristus.
Sini-Maaria Kataja
Seurakuntapastori