Naantalin torin kehitysideoita kartoitetaan kyselyllä

Millainen olisi unelmiesi tori?

Seutusanomien nettisivuille on avattu kysely Naantalin torin kehittämisestä. Kyselyn tulokset julkistetaan 22.12. ja lisäksi kooste vastauksista toimitetaan Naantalin kaupungille.

NAANTALI. Nettisivuillamme on avautunut Naantalin torin kehityskysely, jonka tavoitteena on koota lukijoidemme mielipiteitä ja ideoita torin elävöittämiseksi. Vastausaikaa on perjantaihin 9.12. saakka.

Vuosina 2008–2009 remontin läpi käynyt torialue kaipaa piristysruisketta, jolla se saataisiin toimimaan vuonna 2008 aloitettuun ja vuonna 2013 kaupunginvaltuuston hyväksymään Naantalin keskustan rakennemallityöhön merkittyjen tavoitteiden mukaisesti.

Rakennemallin tavoitteena on rakentamisen painopisteen muodostuminen torin ympäristön ja Järveläntien market-alueen välille. Torin ympäristön katuja pyritään kehittämään kävelypainotteisina ja katutasoihin varataan liiketiloja sekä asukkaiden yhteistiloja ja asuintiloja.

Kaupunginpuutarhuri Esa Viertolan mukaan torin saneeraus ei vaikuttanut vuosimyyjien määrään, mutta sen sijaan päivä- ja viikkovuokraukset ovat lisääntyneet remontin ansiosta.

– Vuosipaikkojen varaus on koko 2000-luvun ajan pysynyt 15–20 paikan vaiheilla, mikä on reilu puolet torin pinta-alasta, Viertola sanoo.

Viertola kertoo, että aloitteita torin suhteen tulee vähän.

– Viimeisin aloite, joka aiheutti toimenpiteitä, oli toriajan pidentäminen klo 18 asti, hän muistelee.

Sen sijaan tuorein valtuustoaloite koski torimyynnin ohjeistusta ja valvontaa, ja se luovutettiin valtuuston käsittelyyn joulukuussa 2015.

Kulttuuri- ja tiedotussihteeri Anu Anttila sanoo, että torilla järjestetyt tapahtumat ovat painottuneet lähinnä kesäkuukausille.

– Torilla on järjestetty mm. harrastusmessuja, nuorille suunnattua Amazing Nåde -tapahtumaa ja elokuisen Naantali-päivän ohjelmaa useana vuonna. Tori on toiminut kevät- ja kesäkaudella myös Kulttuurikävelyjen lähtöpaikkana ja siellä on ollut esiintyjiä soittamassa päiväsaikaan, Anttila luettelee.

Kaupungin tavoitteena on parantaa keskustan ympärivuotisuutta. Viertola mainitsee sään eräänä tärkeimmistä tekijöistä elävöittämisen mahdollistajana tai esteenä.

– Tietysti kauniit ilmat ja sen lisäksi hyvät tuotteet ja yleinen ilmapiiri saa asiakkaat liikkeelle, Viertola kommentoi.

Viestintä- ja kehittämispäällikkö Tiina Rinne-Kylänpää toteaa, että joulunajan tapahtumat eilen 23.11. vietettyjä joulukadun avajaisia lukuun ottamatta järjestetään yleensä Itsenäisyydenpuistossa, joka sijaitsee vanhan kaupungin sydämessä.

– Tapahtumapaikat ovat hajaantuneet ympäri Naantalin keskusta-aluetta. Varsinaista toria olisi kuitenkin hyvä käyttää enemmän, sillä sieltä löytyvät sähköt ja muu varustus tapahtumia varten, Rinne-Kylänpää huomauttaa.

Katariina Mäkinen-Önsoy