Paimiossa järjestetään Kuninkaantien kehittämistyöpaja

Etelä-Suomen alueelta syyskuussa alkaneen Leader-hankkeen tavoitteena on selvittää vaihtoehdot, joilla Kuninkaantie-tavaramerkki saadaan säilytettyä ja tien ympärille muodostunut matkailutoimijoiden verkosto herätettyä uudelleen toimintaan.

PAIMIO. Historiallisen Kuninkaantie-reitin elvyttämiseen tähtäävän Leader-hankkeen Kuninkaantie uuteen kukoistukseen puitteissa järjestetään työpaja Paimiossa 24. marraskuuta klo 16–19.

Kuninkaantien Kestikartanossa/Varsinais-Suomen kansanopistossa pidettävässä tilaisuudessa puheenvuoron käyttävät muun muass hankekoordinaattori Mia Aitokari ja Sauvon matkailuelinkeinon Yhdessä enemmän -esiselvitys- ja aktivointihankkeen projektipäällikkö Jouko Parviainen. Työpajaan tulee ilmoittautua 21. marraskuuta mennessä osoitteeseen: touristinfo@paimio.fi.

Kuninkaantie on vanha postireitti Norjan Bergenistä Atlantin rannikolta Oslon ja Tukholman kautta Maarianhaminaan, edelleen Saaristomeren kautta Turkuun ja Etelä-Suomen halki Venäjälle Viipuriin ja Suomenlahden perukkaan Pietariin asti. Tie on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö, jonka mahdollisuuksia matkailuelinkeinon ja vapaa-ajan toiminnan kehittämisessä halutaan nyt nostaa esille.

Kuninkaantie kulkee Turun seudulla Paimion, Turun ja Raision kautta Naantaliin. Reitin kehittämisestä ja palveluverkoston luomisesta kiinnostuneet kunnat, organisaatiot, yhdistykset, museot, oppilaitokset, yritykset ja yksityishenkilöt kutsutaan mukaan kehitettämään uutta reittiä noin 50 kilometrin etäisyydellä alkuperäisestä tiestä. Reittiä kehitetään myös digitaalisesti avointa paikkatietoa hyödyntäen sekä kotimaisten että ulkomaisten matkailijoitten tavoittamiseksi.

Hankkeessa järjestetään työpajoja sekä Suomi100-juhlavuoden teematapahtumia. Hankkeen budjetti on 130.000 euroa ja sen rahoituksessa ja toteutuksessa on mukana seitsemän Leader-ryhmää Varsinais-Suomesta ja Uudeltamaalta. Kuninkaantie uuteen kukoistukseen on oivallinen esimerkki maaseudun kehittämisestä ja laaja-alaisesta maakuntarajat ylittävästä yhteistyöstä. Kuninkaantien yhteistyökumppaneilta ei edellytetä omarahoitusta, panokseksi riittää oma työaika, ideat, verkostoituminen ja halu lähteä yhdessä kehittämään uutta uljasta Kuninkaantietä.

TSS