KAARINA. Maria Jotunin teksteihin perustuva Kun on tunteet -novelliesitys sai Kaarina-Teatterin kahviossa ensi-iltansa torstaina 3. marraskuuta. Esitys tutkii 1900-luvun alun ihmissuhteita ja sukupuolirooleja peilattuna nykypäivään.
– Yllättävän harva asia on muuttunut, kommentoi esityksessä näyttelevä kaarinalainen Jarmo Kujala, jolle näytelmä on samalla 40-vuotisen taiteilijauran juhlaesitys.
Hänen kommenttinsa viiltää syvältä, sillä esityksen neljä monologia käsittelevät surullisia aiheita, kuten perheväkivaltaa ja yksinhuoltajuuden ongelmia. Vaikeita asioita käsitellään teksteissä kuitenkin kyseenalaistaen ja huumorin keinoin, Jotunille tyypilliseen tapaan.
Kujala näytteli ensimmäisen roolinsa 16-vuotiaana 40 vuotta sitten.
– Olen pienestä asti ollut kiinnostunut teatterista. Se on aina ollut läsnä elämässäni. Viihdyn Kaarina-Teatterissa, täällä on hyvä tehdä teatteria, ja siksi halusin viettää taiteilijajuhlaa juuri täällä, hän kertoo.
Kaarina-Teatterissa hän on ollut vuodesta 2005.
Jännityksestä positiivista energiaa
Noin tunnin mittainen esitys ilman väliaikaa esitetään Kaarina-Teatterin tunnelmallisessa kahviossa.
– Pienessä ja intiimissä tilassa kaikki virheetkin näkyvät, hymähtää Kujala.
Jännitykseltä hän ei pääse välttymään vieläkään.
– Olen miettinyt, eikö yleisön edessä olemiseen koskaan totu, mutta olen tullut siihen tulokseen, että jännitys kuuluu asiaan ja auttaa keskittymään. Se täytyy osata kääntää positiiviseksi energiaksi. Jännittäminenkin on kyllä muuttunut vuosien myötä. Nuorempana se oli fyysisempää. Nyt se tuntuu enemmän pään sisällä, hän pohtii.
Kujala on aina pitänyt suomalaisista klassikoista, erityisesti Maria Jotunin, Minna Canthin ja Hella Wuolijoen teksteistä. Jotunin teksteihin hän tutustui lukioikäisenä kuunnellen radiosta tämän novelleista tehtyjä kuunnelmia. Siksi hänelle on erityisen tärkeää päästä esittämään Jotunin tuotantoa omana juhlavuotenaan.
Rakkaita rooleja
Kaarina-Teatterissa hänen ehdottomasti rakkain roolinsa on ollut Gabriel vuonna 2005.
– Lisäksi Antonio Salieri Amadeuksessa, kiroileva ja katkera Hilppa Ryynänen Simpauttajassa ja Majuri Metcalf Hiirenloukussa ovat jääneet mieleen, hän listaa.
Juhlavuotensa myötä hän on katsonut taiteilijauraansa taaksepäin. Eteenpäin hän ei ole tehnyt suunnitelmia.
– En ole vielä päättänyt mitään tulevasta. Tässä saattaa tulla jopa välivuosi teatteriin. Kemiössä olen ohjannut paljon teatteria. Sekin voisi olla mukava haaste ohjata jotain tänne Kaarinaan, hän pohtii.
Teatterin lumo on hänen mukaansa se, joka saa hänet lavalle kerta toisensa jälkeen.
– Teatterissa rooli pitää aina suodattaa itsensä kautta. Sitä kautta oppii aina jotain myös itsestään. Lisäksi teatteri on tässä hetkessä. Kirjaan voi palata aina uudestaan, mutta teatteri on tässä ja nyt. Yleisö on ainakin puolet siitä, millainen esityksestä muotoutuu. Vaikka olemme harjoitelleet esityksen tietynlaiseksi, niin silti meidän täytyy aina hengittää yleisön tahtiin, hän selittää.
Janica Vilen
