Loimu ruotii viikonlopun tappiotaan:
LENTOPALLO. Loimun ja Ettan pyhäinpäivän kamppailu venyi viisieräiseksi trilleriksi. Viihdyttävä ja yleisöön menevä ottelu kääntyi lopulta oululaisten eduksi. Loppunumeroiksi kirjattiin vierasvoitto lukemin 2–3 (25–18, 25–20, 13–25, 21–25, 13–15).
Yksi sarjapiste saatiin, kolmeakin tarjottiin. Kaksi avauserää vakuuttavasti kuskin paikalla ollut Loimu näytti olevan jo matkalla kohti liigakauden hunajaista avausvoittoaan, mutta vielä eivät rahkeet siihen riittäneet. Katkerasta tappiostaan huolimatta Loimu voi olla suhteellisen tyytyväinen iltapuhteeseensa. Edellisotteluissa ongelmissa olleilla pelin osa-alueilla otettiin selkeitä kehitysaskeleita. Syöttö kulki varsinkin ottelun avauspuolikkaalla mallikkaasti. Myös Hurrikaani-matseissa ongelmia tuottanut vastaanotto oli luokkaa paremmalla tasolla.
Viiden erän mittainen trilleri
Pitkiä palloralleja sisältänyt avauserä ratkesi Loimu-kippari Ville Junturan (3/-2, 1 ässä) syöttövuorolla. Tilanteesta 10-8 isännät nykäisivät seitsemän pisteen karkumatkalle, joka kantoi eleettömästi päätyyn asti. Päätöspisteen naulasi ex-seuransa kohdannut laituri Janne Marttila (6/-2, vastaanotto 37%).
Isäntien raikas ja määrätietoinen pelaaminen jatkui kakkoserässä. Onnistumiset ruokkivat toisiaan, ja tiedostetut sudenkuopat pysyivät piilossa. Erä oli selkeää oranssimustien hallintaa. Isossa roolissa oli odotetusti hakkuri Michael Chemos (21/+10, 1 ässä, 2 torjuntaa), jonka hyökkäyspeli kulki vakuuttavasti. Pitkälle erätauolle lähdettiin maestron ratkaisevan eräpisteen siivittämänä.
Pitkällä erätauolla rakennettu taistelusuunnitelma käänsi pelin päälaelleen. Dieselmäisesti kaksi erää pelanneet oululaiset löysivät identiteettinsä. Kentällä alettiin nähdä sitä Etta-pelaamista, johon ollaan totuttu. Vieraiden tasonnosto löi maininkinsa verkon toiselle puolelle. Kaksi erää vähillä virheillä pelanneen Loimun paketti alkoi murtua.
Kolmannesta erästä muodostui Eetu Pennasen (19/+9, vastaanotto 62%) kylmäpäinen näytös. Maajoukkueessakin meritoitunut Etta-laituri otti joukkueensa reppuselkään ja takoi erässä peräti yhdeksän pistettä. Taistelu voitosta oli alkanut.
Neljättä erää kuljettiin veljelliseen tasatahtiin aina tekniselle aikalisälle saakka. Sen jälkeen parrasvaloihin asteli Ettan 17-vuotias hakkurilupaus Joonas Jokela (15/+3). Ikäisekseen harvinaisen kypsää peliä esittänyt nuorukainen paketoi vieraiden tasoittavan erävoiton.
Klassinen viides erä sinetöi pyhäinpäivän trillerin. Etta nykäisi pikatahtia kahden pisteen karkumatkan maajoukkuesentteri Markus Kaurton (11/+7, 5 ässää, 1 torjunta) juonikkaalla syöttövuorolla. Kissahiiri-leikki jatkui aina erän kalkkiviivoille saakka. Ratkaisu nähtiin toisella ottelupallolla Pennasen iskettyä pallon viimeisen kerran isäntien parkettiin. Hetken horisontissa pilkistänyt tappion uhkakuva muuttui oululaisten liigakauden ensimmäiseksi vierasvoitoksi.
Michael Marshman – Loimun ykkönen
Loimun illan ehdoton ykkösmies oli Michael Marshman (15/+11, 2 torjuntaa). Vakuuttavasti Mestaruusliigauransa aloittanut jenkkisentteri hyökkäsi ottelussa 19 kertaa tehden vain yhden virheen. Kollega Karri Sihvonen (11/+8, 1 ässä, 5 torjuntaa) antoi vahvaa taustatukea. Yleispelaajista selkeästi paras oli Kirill Borichev (17/+6, 4 ässää, 1 torjunta, vastaanotto 43%), joka pelasi alkukauden parhaan matsinsa. Vahvasti aloittanut, mutta ottelun edetessä hieman tasoaan menettänyt libero Ville Sihvonen nosti 52 syöttöä 38% teholukemalla.
Edellä mainittujen pelimiesten ohella Ettasta ulosmitattiin muutakin laatuosaamista. Nuori passari Niko Haapakoski (7/+6, 4 ässää, 2 torjuntaa) pyöritti palettiaan tyylillä. Joukkueen parhaana palkittu Anssi Hakala (12/+8, 2 ässää, 1 torjunta, vastaanotto 43%) pelasi tavoilleen uskollisen vakuuttavasti. Sentteri Markus Väisänen (6/+3, 1 ässä, 3 torjuntaa) oli vahvassa roolissa ottelun jälkipuoliskolla. Libero Petteri Kiilunen (vastaanotto 37%) oli varsinkin puolustuspelissään erinomainen.
Pelaajien puheet noudattelivat odotuksia
Kokenut Etta-kippari Hakala allekirjoitti ottelun kaksijakoisuuden. Lopussa kuitenkin kiitos seisoi.
– Kaksijakoinen peli. Aloitettiin vaisusti, ja Loimu vei kaksi eka erää selvästi. Pitkällä erätauolla päävalmentaja teki taikojaan, ja pelin painopiste muuttui. Vedettiin loppumatsi hyvin ja saatiin tärkeä voitto. Paljon tekemistä on vielä edessä, jotta saadaan peliin tasapainoa. Loimun pelaamiseen oli vaikea valmistautua etukäteen. Heillä on uusia pelaajia, joista ei paljon tiedetty. Huomenna jatketaan Loimaalla. Hurrikaani on varmasti kova haaste, mutta pelataan rohkeasti omaa peliä.
Loimu-pelaajiston puheenvuoron käyttänyt Marshman harmitteli jo ulottuvilla olleen voiton kirpoamista käsistä. Oma pelaaminen sai silti ansaitun tunnustuksen.
– Kaksi hyvää erää, kolme vähän huonompaa. Saatiin parannettua edellisissä otteluissa vaikeuksissa olleita osa-alueitamme. Se lupaa hyvää jatkoa ajatellen. Etta paransi otettaan pelin edetessä ja pelasi nousujohteisesti. Oman tekemisemme taso laski samalla, ja peli oli lopulta pelattu. Piste on tietysti hyvä asia. Oma pelaaminen tyydyttää, varsinkin hyökkäyspelin suhteen. Olen tykännyt pelata Mestaruusliigassa. Peli on tasokasta, ja uskon kehittyväni täällä pelaajana. Parempaa on luvassa – sekä minulle että joukkueelle.
Valmentajat arvioivat
Ettan päävalmentaja Olli Kuoksa harmitteli suojattiensa nihkeää starttia. Kauden ensimmäinen vierasvoitto oli kuitenkin kaiken vaivan väärtti.
– Aloitettiin dieselmäisesti. Piti muistuttaa poikia, miten lentopalloa kuuluu pelata. Pitkän erätauon jälkeen pelattiin sitten jo oman näköistä peliä. Meillä on nuori joukkue, ja pelaamisen taso heilahtelee vielä liikaa. Avauskuusikossa on uusia pelaajia, ja pelin hioutuminen ottaa aikaa. Kesän maajoukkuekuviot sotkivat myös valmistautumistamme, ja työ on vielä vaiheessa. Pitää malttaa ja olla kärsivällinen. Kevääseen on kuitenkin aikaa. Tuolloin Etta on taas kova.
Loimu-käskijä Dragan Mihailovic näki tappion keskellä orastavia valonpilkahduksia. Prosessi menee eteenpäin.
– Parannettiin pelaamistamme suhteessa aiempiin peleihimme. Syöttö- ja vastaanotto kestivät kaksi erää hyvin, ja saatiin sitä kautta myös tulosta aikaan. Ottelun jälkipuolisko nosti kuitenkin ongelmat esille. Nuoret pelaajat eivät kestäneet painetta loppuun asti. Paljon oli kuitenkin positiivista, ja pojat ovat yhtä kokemusta rikkaampia. Pääsy haluttuihin päämääriin ottaa väistämättä aikansa. Jälleen ollaan astetta valmiimpia seuraavaan haasteeseen.
Juha Palosaari