HARRASTUKSET. Piikkiön Raadelmassa, Omppulan päiväkodin tiloissa, alkaa elokuun viimeisellä viikolla Lasten Tiedekoulun koodikoulu. Kouluikäisille tarkoitetussa kerhossa harjoitellaan tietoteknistä ajattelua, binäärilukuja, algoritmejä ja ohjelmoinnin perusteita.
– Lukutaito helpottaa joitain asioita, mutta ei ole välttämättömyys. Lapset saavat juonesta kiinni nopeasti. Yksikin ekaluokkalainen poika piirsi itsenäisesti autoradan ja ohjelmoi siihen auton, jota pystyi liikuttamaan, eli käytännössä valmiin pelin, kertoo Lasten Tiedekoulun perustaja Maria Leivo.
Koodikoulussa voi tehdä esimerkiksi pieniä animaatioita, pelejä tai tietokilpailuja. Muutaman vuoden mukana olleet ohjelmoivat jo elektroniikkaa, joka sisältää älyä.
– Moni on teknisessä osaamisessa samalla tasolla kuin ammattikorkeakoulussa olevat aikuiset, sanoo Leivo, joka opettaa myös ammattikorkeakoulussa.
Lapsia ohjataan yksilöllisesti, joten jokainen saa taitojaan vastaavaa opetusta. Siksi samassa ryhmässä voi olla monenikäisiä lapsia.
– Lapset ovat koodaamisesta todella innoissaan. He tarttuvat rohkeasti ja ennakkoluulottomasti kaikkeen uuteen, jopa sellaiseen, jota aikuiset eivät osaa. Koodaaminen on siitä palkitsevaa, että näkyviä tuloksia saa aikaan hetkessä. Lamppu syttyy yleensä heti, kun saa jonkun asian liikkumaan ruudulla, ja näkee, miten ohjelmoinnin logiikka toimii, Leivo selittää.
Uusi toimipiste tuo helpotusta ruuhkiin ja matkoihin
Lasten Tiedekoulu on saavuttanut lasten keskuudessa suuren suosion. Turun toimipisteellä järjestetään koodikoulujen lisäksi myös robottikerhoja ja tutkijakerhoja. Niihin tulee lapsia Raumalta ja Salosta asti. Robottikoulu alkaa vuoden vaihteessa Piikkiössäkin.
– Uusi toimipiste Piikkiössä helpottaa lasten kulkemista. Piikkiössä aloittaa kolme kymmenen hengen ryhmää. Tähän mennessä sinne on ilmoittautunut paljon lapsia Raadelmasta, mutta myös esimerkiksi Paimiosta ja Sauvosta, Leivo kertoo.
Vielä on muutama paikka jäljellä. Mukaan tarvitaan vain kannettava tietokone. Moni vanhempi on miettinyt, sekoittaako lapsi perheen yhteisen koneen. Leivon mukaan nykytietokoneita on vaikea saada solmuun, vaikka yrittäisikin. Hän haluaakin kannustaa lapsia oppimaan kokeilemisen kautta, sillä erehtymällä oppii. Virheiden pelkääminen on turhaa!
– Epäonnistuminen on hyvä asia, koska silloin on kokeiltu, että tämä tapa ei vie odotettuun lopputulokseen. Kun oikea tapa löytyy kokeilemalla, lapsi yleensä samalla ymmärtää, miksi oikea tapa toimii. Jos lukee toisen antamaa ohjetta, ei välttämättä opi mitään, hän selventää.
Koodikoulun antamat taidot paikkaavat puutteita peruskoulun opetussuunnitelmassa.
– Opetussuunnitelmaan kuuluu todella vähän ohjelmointia. Toki jotkut asiasta kiinnostuneet opettajat opettavat sellaisia asioita, jotka edesauttavat ohjelmoinnin ymmärtämistä, Leivo sanoo.
Diginatiivisukupolvi?
Moni vanhempi ajattelee, että oma lapsi on tietoteknisesti taitava. Nykylapsista puhutaankin diginatiivisukupolvena.
– Minun mielestäni koko diginatiivi-ajatus on vähän huttua. Moni lapsi osaa kyllä pelata tabletilla, mutta saattaa ihmetellä, mikä on hiiri. Insinöörin näkökulmasta mobiililaitteet ovat vain passiivista käyttämistä varten, niillä ei voi itse tehdä mitään, Leivo tuumaa.
Hänellä on itsellään neljä lasta ikähaitarilla 4–13. Heistä kenelläkään ei ole vielä omaa älypuhelinta.
– Lähes kaikki, mitä lapset älypuhelimilla tekevät on turhaa, passivoivaa ja koukuttavaa, Leivo harmittelee.
Koodikoulussa lapsi taas on aktiivinen toimija, joka oppii koko ajan itse lisää – paitsi ohjelmointia myös kieliä. Koodaaminen tapahtuu suurimmaksi osaksi englanniksi.
– Lapset alkavat nopeasti käyttää englanninkielisiä termejä. Se helpottaa, kun ei tarvitse opetella samoja asioita kahteen kertaan, kun tehdään suoraan englanniksi, selittää Leivo.
Tytötkin mukaan koodaamaan!
Lasten Tiedekoulun kerhoihin osallistuvista lapsista 95 prosenttia on poikia.
– Toivoisin, että tyttöjä tulisi mukaan enemmän. Olen itse ollut insinöörikoulussa yksi ainoista tytöistä ja olen nähnyt, että naisilla on alalla oivia mahdollisuuksia, hän kannustaa.
Osaltaan tyttöjen poissaolo johtuu kiinnostuksen puutteesta ja osaltaan siitä, että tytöt hieman arastelevat poikavoittoisia ryhmiä. Tähän ongelmaan on ratkaisuksi yritetty järjestää tyttöjen omia ryhmiä ja esimerkiksi teknotaiteilijaryhmiä, mutta huonolla menestyksellä.
– Se, mitä tytöt tuottavat ulos, on usein erilaista. Pojat tekevät paljon koneita ja aseita ja tytöt sirkuslaitteita ja hevoskärryjä. Tytöt myös panostavat poikia enemmän hahmojen visuaalisuuteen ja interaktiivisuuteen, Leivo vertailee.
– Oma tyttäreni koodaa parhaillaan peliä, jossa muut pelaajat voivat kustomoida hahmoja yhteiseen tarinaan, hän jatkaa.
Paraisilla hyviä tuloksia pikkuinsinööriprojektista!
Paraisilla Nilsbyn alakoulussa Leivo kävi juuri vetämässä parivuotisen pikkuinsinööriprojektin. Teknologiateollisuuden rahoittamassa projektissa oppivat sekä lapset että opettajat.
– Monet opettajat olivat humanistisesti profiloituneita ja vierastivat tekniikkaa. Projektin aikana he selvästi vapautuivat. Loppuaikoina he jo uskalsivat tarttua uusiin teknisiin juttuihin ja keksivät, miten ohjelmointitaitoja voi käyttää hyödyksi esimerkiksi musiikin tai kuvaamataidon opetuksessa, Leivo kertoo.
Lapset taas nauttivat suunnattomasti esimerkiksi vesirakettien rakentamisesta ja ampumisesta.
– Tärkeintä on se, että lapsi oppii uskomaan siihen, että hän tietää ja pystyy. Kannustamme luovuuteen. Meillä on kerhoissa tosi vähän valmiita ohjeita. Kun olemme opetelleet vaikka hihnapyörän tekemistä, lapset saavat rakentaa sen ympärille mitä tahansa. Kahta samanlaista tuotosta ei koskaan tule. Eikä ole tärkeää oppia täydellisesti vaikka C-kielen ohjelmointia, vaan muistaa se, että kaikki on opittavissa, kun uskoo itseensä ja tietää, mitä välineitä on saatavilla ja mistä tarvittavan tiedon saa, Leivo sanoo.
Janica Vilen
