Rakennusvaihe aluillaan Raision keskustan tunnelihankkeessa

0
6190

Asukastilaisuus järjestetään Raision Kirjastotalon Martinsalissa 10. syyskuuta.

E18 Raision keskusta -hanke siirtyy syksyn mittaan näkyvään rakentamisvaiheeseen. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan kehätielle keskustan maantietunneli, toteutetaan keskustan katujärjestelyjä sekä parannetaan Turun kehätietä valtatien 8 lounaispuolella.

Valtatien 8 itäpuolelle rakennetaan tieyhteys Vesilaitoksentien ja Piilipuunkadun välille.

Hankkeen ensimmäisen toteutusvaiheen sopimus allekirjoitettiin 23. heinäkuuta. Toteutusvaiheeseen siirtyminen tarkoittaa kehitysvaiheen päättymistä ja hankkeen rakennustöiden käynnistymistä.

Tienparannushankkeen toteutusvaihe on käynnistynyt keskustan tunnelityömaan kiertotien rakentamisella. Kiertotien rakentamisen vuoksi Raision keskustassa tehdään myös louhintatöitä, joiden arvioidaan valmistuvan syyskuun aikana.

Kuluneen kesän aikana Raision keskustassa on tehty purkutöitä, maaperätutkimuksia sekä johtojen ja kunnallistekniikan siirtoja. Töitä on käynnissä koko ykkösvaiheen hankealueella. Nesteentien länsipuolella rakennetaan tunnelityömaan ohittavaa kiertotietä sekä jalankulun ja pyöräilyn väylää, joiden louhintatyöt käynnistyivät elokuussa. Rakennettavalle Soliniuksenkadulle toteutetaan bussipysäkki, joka korvaa Nesteentieltä käytöstä poistetun pysäkin, kun kiertotie otetaan käyttöön vuoden lopulla.

Hankealueella on meneillään samanaikaisesti johto- ja laiteomistajien laitesiirtotöitä. Alueella rakentavat myös Raision Vesi Oy ja Turun Seudun Vesi Oy.

E18 Raision keskustan kohta -hankkeen vaiheen 1 asukastilaisuus järjestetään Raision pääkirjaston Martinsalissa.

Tilaisuudessa hankkeesta vastaavan allianssin edustajat kertovat muun muassa rakentamisen etenemisestä ja aikataulusta sekä työnaikaisista liikennejärjestelyistä. Yleisöllä on mahdollisuus esittää kysymyksiä ja keskustella hankkeen asiantuntijoiden kanssa.

Torstaina 10.9. kello 17–19 pidettävä asukasilta striimataan suorana Raision kaupungin YouTube-kanavalla. Tallenne on katsottavissa kanavalla myös jälkikäteen.

Eurooppalaiseen TEN-T-ydintieverkkoon kuuluva E18 Turun kehätie on yksi Suomen tärkeimmistä päätieyhteyksistä. Kehätielle sijoittuvan hankkeen tavoitteena on korjata puutteet tien laatutasossa, liikenteen sujuvuudessa ja turvallisuudessa sekä parantaa asukkaiden elinympäristöä ja tukea kaupunkiseudun kasvuedellytyksiä.

Katariina Mäkinen-Önsoy

 

 

E18 Raision keskustan kohta -hankkeen ykkösvaiheen toteutusta kuvaava kartta. Kuvalähde: Väylävirasto.
E18 Raision keskustan kohta -hankkeen ykkösvaiheen toteutusta kuvaava kartta. Karttalähde: Väylävirasto.