Vanhemmat mukaan kouluun -projektiin Turun Lausteen koulussa osallistuu elokuusta alkaen pieni ryhmä vanhempia.
Varsinaisille oppitunneille vanhemmat pääsevät syyskuusta alkaen.
Vanhemmat mukaan kouluun -toiminta on suunnattu maahanmuuttajataustaisille vanhemmille, joiden lapset käyvät Lausteen päiväkodissa, esiopetuksessa tai koulussa.
– Tarkempi lukujärjestyssuunnittelu tehtiin koulun opettajien kanssa jo kevään aikana. Vanhemmat ovat koulussa kahtena päivänä viikossa, ja toiminta jatkuu ryhmän kanssa syyslukukauden ajan, suunnittelija Miia Päiviö kertoo Turun kaupungin tiedotteessa.
Vanhemmat osallistuvat myös koulun lounaalle ja välitunneille.
He eivät kuitenkaan osallistu samoille tunneille oman lapsensa kanssa.
– Elokuussa vanhemmat tutustuvat toisiinsa ja heidän kanssaan käydään läpi käytännön asioita. Niihin kuuluvat muun muassa koulun tavat toimia sekä lukujärjestykseen tutustuminen, Miia Päiviö jatkaa.
– Tarvittaessa käytämme tulkkia, jotta vanhemmat tietävät, mihin ovat tulossa. Lisäksi he pääsevät tutustumaan myös kouluun, tulevaan luokkaan ja opettajaan. Varsinaiset oppitunnit alkavat 1. syyskuuta.
Toiminnan tavoitteena on vahvistaa kodin ja koulun välistä yhteistyötä.
Lisäksi sen toivotaan parantavan myös maahanmuuttajataustaisten vanhempien kotoutumista ja työllistymistä.
– Vanhempien on helpompi tukea lastaan koulunkäynnissä, kun he tietävät millaista koulussa on. Vantaalla samankaltaista toimintaa on toteutettu vuodesta 2017 alkaen, ja kokemukset ovat pääosin myönteisiä, kertoo aluerehtori Katriina Sulonen.
Turun kaupungin mukaan Vantaan hankemuotoisena alkanut toiminta on jo päättynyt ja vakinaistunut pysyvästi osaksi työllisyyden ja kotoutumisen palveluita.
Oppituntien lisäksi vanhemmat tapaavat toisiaan ryhmänä kaksi kertaa viikossa.
Ryhmässä keskustellaan suomeksi esimerkiksi vanhemmuudesta ja tutustutaan Turun alueen eri palveluihin.
– Saamme vierailulle useita julkisen ja kolmannen sektorin palvelujen järjestäjiä. Teemme tiivistä yhteistyötä koulun opettajien kanssa, ja pilottitoiminnan suunnitelmia voidaan muuttaa tarvittaessa, Miia Päiviö jatkaa.
Lausteen koulun noin 270 oppilaasta 73 prosenttia puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea, ja koulussa puhutaan yhteensä 30 eri kieltä.
Kaupungin mukaan suurin osa Lausteen koulun opettajista on halunnut lähteä mukaan Vanhemmat mukaan kouluun -pilottitoimintaan.



