Mikael Agricolan risti hengellisen musiikin uranuurtajalle.
Raision Kirjastotalon Martinsalissa esiintyy mies ja kitara, Pekka Simojoki, torstaina 28. toukokuuta kello 18. Näitä aikoja varten -nimiseen konserttiin on vapaa pääsy.
Gospel-trubaduuri Pekka Simojoki on tullut tunnetuksi lukuisten suosittujen hengellisten laulujen säveltäjänä ja usein myös sanoittajana. Tunnetuimpia niistä lienee paljon radiossa ja konserteissa esitetty Tulkoon joulu sekä Anna-Mari Kaskisen sanoittama ja Simojoen säveltämä Herra kädelläsi (virsi 517).
Useimmat rippikoulun käyneet tuntevat kyseisen laulun erityisen hyvin. Kaiken kaikkiaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjassa on viisi Simojoen säveltämää virttä.
Simojokien suku on tunnettua pappissukua. Itsekin Pekka Simojoki on teologian maisteri. Hän on ollut niin kutsuttu lähetyslapsi, jonka vanhemmat toimivat aikoinaan Ambomaalla. Ehkä tästä johtuu hänen lauluissaan silloin tällöin esiintyvä hieman afrikkalaismainen musiikin rytmitys. Tyypillistä hänelle ovat myös usein huumorilla höystetyt, mutta opettavaiset lyhyet välijuonnot.
Pekka Simojoki on esiintynyt vuosien mittaan eri orkesterien kanssa, mutta useimmiten hän säestää konserteissa itseään kitaralla.
Arkkipiispa Tapio Luoma myönsi Mikael Agricolan ristin säveltäjä Pekka Simojoelle.
Arkkipiispan kunniamerkit jaettiin arkkipiispantalossa, Turussa 8. huhtikuuta, eli päivää ennen Mikael Agricolan päivää ja suomen kielen päivää.
Yhtenä tunnetuimmista suomalaisista hengellisen musiikin säveltäjistä, sanoittajista ja sovittajista Simojoen tuotanto ulottuu yli 40 vuoden ajalle. Hän on tehnyt yli 800 laulua ja eri kokoonpanojen kanssa noin 80 äänitettä.
Muusikon uransa ohella Simojoki on tehnyt merkittävän uran kirkkomme luottamushenkilönä. Hän on muun muassa toiminut neljä kautta kirkolliskokousedustajana (2008–2024).
Katariina Mäkinen-Önsoy





