Perheyritys Martinexin perustamisesta tuli toukokuun alussa kuluneeksi 40 vuotta.
Raisiolainen perheyritys Martinex juhlii tänä vuonna 40-vuotista toimintaansa. Juhlavuoden kunniaksi perustettava Martinex-Aarikka-rahasto tukee kotimaista tutkimusta.
Vuonna 1986 perustettu Martinex on kasvanut 40 toimintavuotensa aikana merkittäväksi kodintarvikkeiden, lelujen, pelien ja design-tuotteiden valmistajaksi. Yhtiön tuotteita viedään tänä päivänä jo yli 50 maahan, ja Martinexin oman verkkokaupan kautta yhtiön tuotteita voi ostaa ympäri maailmaa. Martinex on alusta asti luottanut vahvasti omaan suunnitteluun.
Merkkivuotensa kunniaksi Martinex haluaa kantaa oman vastuunsa suomalaisen yhteiskunnan hyvinvoinnista ja kilpailukyvystä.
– Haluamme kantaa vastuumme suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuudesta. Olemme lahjoittaneet 40-vuotisjuhlavuotemme kunniaksi 50.000 euroa Liikesivistysrahastolle, jonne on perustettu Martinex-Aarikka-rahasto tukemaan suomalaisen designin kaupallistamista ja kansainvälistämistä, kertovat Martinexin toisen polven edustajat toimitusjohtaja Riia Sandström ja varatoimitusjohtaja Jenni Jalava tiedotteessa.
Martinex on Muinosen perheen perheyritys.
Ensimmäistä polvea edustaa yhtiön perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Risto Muinonen, toista polvea toimitusjohtaja Riia Sandström ja varatoimitusjohtaja Jenni Jalava sekä kolmatta polvea markkinointijohtaja Amanda Sandström.
– On ilo edustaa Martinexissa tulevaisuutta ja työskennellä yhdessä muiden perheenjäsenten kanssa isovanhempieni perustamassa perheyrityksessä. Olemme yhdessä perheen, henkilöstömme ja yhteistyökumppaniemme kanssa rakentaneet Martinexista monipuolisen ja kansainvälistyvän toimijan, kiittelee Amanda Sandström yhdessä muun perheen kanssa.
Martinexiin kuuluvat myös lautapeleihin erikoistunut Peliko ja suomalainen design-ikoni Aarikka. Yhtiö on niin ikään yksi pitkäaikaisimmista Muumi-lisenssinhaltijoista, ja se on valmistanut Muumi-tuotteita Moomin by Martinex -tuotemerkillä jo yli 30 vuoden ajan.
Turun Seutusanomat





