Naantalin torilla vietetään keskiviikkona hauskaa tanssi-iltaa

Kansainvälinen tanssin päivä 29.4. liikuttaa ruumista, mieltä ja tunteita

0
99

Tanssin päivänä valokeila kohdistetaan tanssiin, sen moniin muotoihin, niin harrastajiin kuin ammattilaisiin.

Kansainvälistä tanssin päivää vietetään vuosittain 29. huhtikuuta. Tänään keskiviikkona Naantalin tori kutsuu kaikkia mukaan nauttimaan tanssin hurmasta kello 17–19 tapahtuman teeman mukaisesti.

Lavalla tanssijoita tahdittaa Anne Tanskanen yhtyeineen. Tanssin pyörteisiin voi antautua vaikka varovasti aloitellen, sillä tapahtuman aluksi tanssinopettaja Janica Saarni Tanssistudio Centrosta opettaa askelmerkit pariin eri tanssilajiin.

Tanssin monipuolisista mahdollisuuksista ja lajeista on tarjolla esimerkkejä muutamien tanssiesitysten myötä. Esiintymässä on myös naantalilaisia harrastajia.

Torilla on kuntopyörä, jota on tarkoitus polkea yhteensä 12 tuntia tauotta. Polkemistempaus starttasi jo kello 8 aamulla ja päättyy tapahtuman jälkeen. Kaikki paikallaolijat ovat tervetulleita osallistumaan oman jaksamisensa mukaan.

Tanssin päivän ohjelman juontajana on toimittaja Lassi Lähteenmäki. Tapahtuman järjestävät Naantalin kaupungin kulttuuri- ja liikuntapalvelut.

Kansainvälisen tanssin päivän julistus vuodelle 2026 on luettavissa suomeksi käännettynä oheisen linkin takaa. Julistuksen kirjoitti tänä vuonna kanadalainen koreografi Crystal Pite, joka on luonut yli 60 tanssiteosta maailman johtaville balettitaloille ja tanssiteattereille.

Turun Seutusanomat

 

 

Kansainvälisen tanssin päivän tapahtumiin seudulla kuuluvat myös:

Yli 25-vuotisen historian omaava Raision Tanssin päivän näytös. Vapunvietto aloitetaan tuttuun tapaan Raision kirjastotalon Martinsalissa tanssin pyörteissä 29.4. kello 18.

Liput maksavat seitsemän euroa, josta kaksi euroa menee Roosa Nauha -keräykseen. Raision kaupungin kirjasto- ja kulttuuripalvelut ja Marika Hillgrén tapahtuman järjestäjinä kutsuvat kaikki kokemaan tämä legendaarinen näytös omin silmin, korvin ja tuntein.

 

Tiesitkö?

• Tanssin päivän juhliminen on saanut alkunsa Suomesta. Vuonna 1981 eri tanssialat ryhtyivät yhdessä kohentamaan tanssin asemaa. Suomen Tanssialan Neuvoston (myöhemmin Tanssin tiedotuskeskus) aloitteesta 9.11.1981 omistettiin tanssin päiväksi, jota vietettiin useilla paikkakunnilla. Päätapahtumana oli tanssinäytös Ruotsalaisessa teatterissa, joka kokosi yhteen eri tanssilajien edustajia ja ystäviä. Mukana esiintymässä oli yli sata tanssin ammattilaista ja harrastajaa.

• Vuonna 1982 ITI:n (International Theatre Institute, Unesco) eli Kansainvälisen Teatteri-instituutin tanssikomitean toimesta aloitettiin Kansainvälisen tanssin päivän viettäminen. Idean takana oli komitean suomalaisjäsen, primaballerina Doris Laine (1931–2018).

• Tanssin päivästä haluttiin luoda kansainvälinen tapahtuma, joka ei olisi erityisesti minkään maan omaisuutta. Valitsemalla päivämääräksi Jean-Georges Noverren (1727–1810) syntymäpäivä 29.4. tuotiin esiin tanssin historiaa.

• Noverre oli tanssija, koreografi ja merkittävä tanssiteoreetikko. Hänen kirjoituksistaan on tunnetuin Lettres sur la Danse (Kirjeitä tanssista), joka ilmestyi 1760. Siinä Noverre paitsi vaatii tanssin nostamista itsenäiseksi taidemuodoksi oopperan rinnalle myös esittää lukuisia muita tanssia ja tanssijoita koskevia uudistusvaatimuksia.