Akaa haki helpot pisteet Loimulta

0
129
Raision Loimun vastustajaksi sunnuntai-illan peliin asettui Akaa-Volley. Kuva: Hannu Tuominen.
Raision Loimun vastustajaksi sunnuntai-illan peliin asettui Akaa-Volley. Kuva: Hannu Tuominen.

Akaa-Volley kävi hakemassa vierasvoiton Raision Loimusta 30.11. selvin luvuin 0–3 (15–25, 18–25, 17–25). Vähän siipirikkoisenakin hallitseva mestari oli ihan omassa kastissaan Kerttulan parketilla. Loimulta puuttui ykköspassari Samuel Jaramillo ja Joaquin Layus, muta vieraiden poissaololista oli vielä pidempi.

Sebastian Pozo Hernandez iski pisteitä kasvattajaseuransa kenttään tehokkaasti koko pelin ajan. Hän teki pelin ensimmäisen pisteen iskemällä pallon Loimun kenttään ja samalla hän näytti suunnan koko pelille. Pozo Hernandez oli vauhdikkaalla pelipäällä ja hän iski ensimmäisessä erässä kuusi pistettä. Viimeiseksi jääneessä kolmannessa erässä hän iski myös ottelun viimeisen pisteen.

Kahdessa ensimmäisessä erässä Loimun valmentaja Luis Salgado yritti herätellä joukkuetta aikalisillä mukaan peliin. Viimeisessä erässä Salgado vaihtoi liberoksi Samuli Salmisen ja kierrätti myös yleispelaajia ja passaria, kun libero Venni Mansikkaviita pääsi debytoimaan Mestaruusliigassa passarina.

– Luulen että joukkueen ja valmentajana pitää pyytää yleisöltä anteeksi. Pelasimme hyvää kärkijoukkuetta ja hallitsevaa mestaria vastaan, mutta emme esiintyneet kuten halusimme. Tunnin peli ei ole sellaista mitä me haluamme esittää Raisiossa, Luis Salgado kommentoi tiedotteessa.

Pelissä oli selvä ero hyökkäystehokkuudessa, jossa Akaa oli selvästi Loimua parempi.

Loimulla vastaanotto toimi, mutta muissa pelin osa-alueissa oli parannettavaa. Torjuntapelaaminen ja sitä myötä myös puolustus toimivat Akaalla selvästi Loimua paremmin. Loimun kaipasi selvästi sunnuntaina poissa olleita Layusta ja Jaramilloa.

Kerttulassa tunnelma oli pelin aikana kuitenkin katossa, vaikka kotijoukkue olikin altavastaavana osapuolena pelissä. Suurkiitokset Loimun kotiyleisölle kannustuksesta. Kiitokset myös Akaan pienelle, mutta sitäkin äänekkäämmälle kannattajajoukolle.
Ottelun ProLibero oli Oskari Sarajärvi.

Otteluisäntänä toimi Jäspi ja palkinnot parhaille pelaajille jakoivat Joonas Ja Mikko Hummelin. Heidän valintansa olivat Veeti Nikkinen ja Sebastian Pozo Hernandez.

– Meille jäi aika helppoja palloja ja oli aikamoista vaeltamista. Kaikki ketkä kentällä oli ovat kyllä samalla sivulla, että ei se siitä kiinni ole, Veeti Nikkinen Raision Loimusta sanoi.

Turun Seutusanomat