Turun päivä valtaa kaupungin

0
4208

Koko kaupungin täyttävästä juhlahumusta päästään nauttimaan sunnuntaina 21. syyskuuta Turun päivänä.

Tapahtumapäivänä päästään liikkumaan urheiluseurojen avoimissa ovissa ja lajikokeiluissa, kokemaan markkinahumua Vanhalla Suurtorilla ja Kauppatorilla, approilemaan ympäri historiallista Turkua sekä liikuttumaan kulttuurin äärellä. Makunautinnoista vastaavat turkulaiset ravintolat ja kahvilat. Perheen pienempiä liikuttavat muun muassa Perhepäivä Kupittaan urheiluhallilla, Isot koneet -tapahtuma sekä teatteriesitykset

Turun päivän ohjelmassa on liikunnan lisäksi musiikkia, tanssia ja muita kulttuuritapahtumia.

Museolaivat Suomen Joutsen, tykkivene Karjala ja miinalaiva Keihässalmi sekä Bore ovat auki. Myös museolaiva Sigyn on avoinna tasatunnein oppaan johdatuksella, viimeinen kierros alkaa kello 16. Museolaivoille ja Forum Marinumin näyttelyrakennuksiin sisäänpääsy erikoishintaisella Turun päivän rannekkeella.

Forum Marinumin ulkoalueella on tarjolla myös ilmaisohjelmaa.

Merikortteli-kierroksella pääsee oppaan johdolla kuulemaan miltä Forum Marinumin alue on näyttänyt menneisyydessä, ja miltä merikortteli mahdollisesti näyttää tulevaisuudessa. Kierrokset alkavat pihan lippukioskilta kello 11.30 ja 14.30 (enintään 25 henkilöä / kierros). Piha-aluetta koristaa myös taiteilija Jenni Rutasen luoma Itämeren aarteet -teos.

Sari Soinisen näyttely The Trees Are Not What They Seem ja Anu Tuomisen näyttely Neuloosi herbaariossa ovat esillä viimeistä päivää sunnuntaina 21. syyskuuta Aboa Vetus Ars Novassa. Juhlapäivänä museon pääsyliput ovat saatavilla puoleen hintaan.

Turun vanhimman siirtolapuutarhan sadonkorjuuajasta nautitaan vuonna 1934 perustetussa Kupittaan siirtolapuutarhassa. Siirtolapuutarhan syksy on täynnä värejä, tuoksuja ja tunnelmaa.

Yliopistonkadun kävelykadulla, Hansakorttelin sisäänkäynnin läheisyydessä pääsee tapaamaan Turun Raitiotieallianssin asiantuntijoita, jotka kertovat raitiotien suunnittelusta ja vastaavat kysymyksiin. Paikalla voi piipahtaa milloin tahansa kello 10 ja 16 välillä. Tilaisuudessa voi tutustua raitiotien suunniteltuun reittiin, joka kulkee 12 kilometrin matkan satamasta keskustan ja Kupittaan kautta Varissuolle.

Turun pääkirjaston tapahtumiin on tuttuun tapaan vapaa pääsy.

Ohjelmassa on muun muassa kello 11–17  Sebastian Backlundin videoteos: Turku I Åbo, 2025, loop Vanhan kirjastotalon Rotundassa ja uuden kirjastotalon aulan projisointiseinällä, Turkulaine nimi -generaattori Vanhan kirjastotalon Kirjallisuus ja taiteet -osastolla, kello 11–16.30 Lautasliinan taittelutyöpaja – Servettvikningsverkstad – Napkin folding workshop Vanhan kirjastotalon Rotundassa ja kello 11.15–11.30 Saagan kesälukukampanjan palkintojenjako Studiossa, jonka jälkeen on vuorossa Tarinankertojan matkassa -esitys.

Iso-Heikkilän tähtitornilla järjestetään avoimet ovet kello 13–15. Sään salliessa ohjelmassa on aurinkonäytös, muuten tähtitornin historian esittelyä. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Juhlallisuudet kruunaa Tuomiokirkon edustan tulishow kello 20 ja perinteeksi muodostunut ilotulitus Samppalinnanmäeltä kello 21.

Tapahtumia järjestävät niin Turun kaupunki kuin paikalliset yhdistykset, yritykset sekä seurat.

Katariina Mäkinen-Önsoy