Kahdeksatta kertaa järjestetty Turun Eurooppa-foorumi kokosi 27.–29.8.2025 ennätykselliset 1200 päättäjää, asiantuntijaa ja kansalaista paikan päälle Turun kaupunginteatteriin.
Hansatorin yleisötapahtumaan osallistui lisäksi 1000 kuulijaa, ja suoria livelähetyksiä Eurooppa-foorumin sivuilla sekä Yle Areenassa katsoi 5600 henkeä.
Tapahtumassa toteutettiin 46 ohjelmaosuutta 64 ohjelmajärjestäjän ja 170 puhujan voimin.
Osallistujia puhutti etenkin Euroopan asema muuttuvassa maailmanjärjestyksessä.
Teemoissa korostuivat muun muassa turvallisuuspoliittisen ympäristön muutokset, Euroopan kilpailukyky sekä EU:n monivuotinen rahoituskehys.
Foorumissa juhlistettiin erityisesti Suomen 30 vuotta Euroopan unionin jäsenenä. Suomen EU-jäsenyyden historiaa ja tulevaisuutta arvioi puheenvuorossaan pääministeri Petteri Orpo.
Turun kaupungin tiedotteen mukaan Eurooppa-foorumi on Suomen johtava Eurooppa-poliittinen keskusteluareena ja vuosittain Turussa järjestettävä poliittisen sesongin avaus, jossa pohditaan Suomen roolia Euroopassa ja Euroopan unionissa.
Foorumi on kaikille avoin ja maksuton, ja se järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2018.
Seuraava Eurooppa-foorumi järjestetään 26.–28.8.2026.






