Naantali-päivänä 23.8. ohjelmaa kaikenikäisille

0
1055
Naantali-päivän puistojuhlasta vuonna 2023 Kuva: Heidi Aaltonen

Naantalin kaupungin syntymäpäivää juhlitaan taas lauantaina 23.8. Ohjelma on tänä vuonna erityisen monipuolinen, kun Muumimaailman kotikaupunki haluaa tarjota Muumien 80-vuotisjuhlavuoden kunniaksi myös lapsille oman tapahtuman.

Lasten Naantali-päivä käynnistyy klo 12 Naantalin torilla Pikku Myyn tervehdyksellä, johon luonnollisesti kuuluu muumifaneille tuttu halihetki esityksen jälkeen. Muumi ja Pikku Myy esiintyvät toisenkin kerran klo 13.30 Pikku Myyn jymy-yllätyksellä.

  • Torin esiintymislavalla on vaihtuvaa ohjelmaa Naantalin teatterin lasten esityksestä aina huikeaan sirkukseen, kulttuuri- ja viestintäsuunnittelija Anu Anttila kertoo.

Torilla on lapsille ja lapsenmielisille muutakin mukavaa puuhaa mm. muumiaiheisten työpajojen merkeissä. Lasten VilttiKirppis avautuu myös torilla lasten tavaroiden myyjille klo 12 ja hankintoja voi tehdä koko tapahtuman ajan klo 14 asti. Myyntipaikka on maksuton, ota vain oma viltti mukaasi! Koko perheen voimin voi myös osallistua liikuntapalveluiden kaupunkisuunnistukseen.

Puistojuhla ja -piknik Kirkkopuistossa ja nuorten tapahtuma skeittiparkilla

Perinteinen Naantali-päivän puistojuhla käynnistyy Kirkkopuistossa klo 16. Tervehdyspuheen pitää Muumimaailman toimitusjohtaja ja syntyperäinen naantalilainen Tomi Lohikoski, jolla on vuosikymmenten kokemus työstä Muumimaailmassa. Puistojuhlassa julkistetaan jälleen sekä Vallis Gratiae -mitalin saaja sekä kotipihakilpailussa menestyneet naantalilaiset. Ohjelma tarjoaa myös silmäniloa lasten tanssiesityksin sekä sirkustaiteilija Pekka Laamasen huikein sirkustempuin. Musiikista vastaa nuori turkulaisbändi CVPRI. Elokuisesta iltapäivästä voi tulla nauttimaan piknikin merkeissä ottamalla oman eväskorin mukaan.

Nuorten Naantali-päivää vietetään Kuparivuoren skeittiparkilla illalla klo 18–21. Skeittitaitoja voi testailla mm. skeittikisoissa, jonka järjestää Tile Square Skate Shop. Graffitimaalausta on myös mahdollisuus kokeilla taiteilijan opastuksella. Tapahtumaa vauhdittaa dj-musiikki.

Naantalin museon näyttelyt ovat avoinna ja tutustuttavissa maksutta klo 11–18 välisenä aikana. Museon teemanäyttely tänä vuonna esittelee alun perin naantalilaisen Atelier Faunin toimintaa, joka keskittyi ihan ensimmäisten muumihahmojen valmistukseen.

  • Nämä ensimmäiset, vanhat muumihahmot ovat varmasti myös lapsia kiinnostavaa katsottavaa, Anu Anttila toteaa. – Lapsille on näyttelyssä myös suosituksi tullut muumiaiheinen leikkinurkka. Jos vielä et ole tähän ihastuttavaan ja nostalgiseen näyttelyyn tutustunut, nyt se kannattaa tehdä!

 

Naantali-päivä 23.8.2025: 

  • Lasten Naantali-päivä Naantalin torilla (Tullikatu) klo 12-14
  • Puistojuhla ja -piknik Kirkkopuistossa klo 16-18
  • Nuorten Naantali-päivä Kuparivuoren skeittiparkilla klo 18-21
  • Naantalin museoon (Mannerheiminkatu 21) vapaa pääsy klo 11-18