Tanssilattiakemiaa pääsee kokeilemaan Flaman Sinkkusalsat-tapahtumassa

0
471
Salsa ja muut paritanssit ovat oiva tapa tutustua uusiin ihmisiin. Kuva: Joonas Kainulainen.
Salsa ja muut paritanssit ovat oiva tapa tutustua uusiin ihmisiin. Kuva: Joonas Kainulainen.

Turkulainen Tanssistudio Flama haluaa tuoda sinkkuja yhteen tanssin keinoin. Saaristobaarissa perjantaina 15.8. järjestettävässä Sinkkusalsat 30+ -tapahtumassa voi kohdata uusia ihmisiä kasvotusten ja turvallisesti kokeilla fyysistä yhteyttä tanssiessaan.

– Idea tapahtumaan alkoi kehkeytyä, kun olemme vuosien varrella huomanneet, että uusia pariskuntia syntyy jatkuvasti tanssitunneilla ja -bileissä. Erityisesti paritanssit tarjoavat loistavan mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin – fyysinen kohtaaminen tapahtuu luonnollisesti liikkeen ja musiikin kautta, kertoo Flaman yrittäjä ja salsaopettaja Anna Ketopaikka.

Arjessa eri taustoista tulevien ihmisten polut harvoin risteävät, ja monelle deittisovellukset tuntuvat pinnallisilta ja ulkonäkökeskeisiltä.

– Tanssiessa ihmiset kohtaavat aidosti, ilman titteleitä tai arjen rooleja. Ei kysytä ensimmäisenä, mitä teet työksesi, vaan ollaan ihminen ihmiselle. Tanssilattialla erilaisista kulttuureista, ammateista ja taustoista tulevat ihmiset löytävät yhteyden toisiinsa. Ja ovathan ihmiset tavanneet toisiaan tanssin parissa kautta aikojen, esimerkiksi omat isovanhempani ovat tavanneet lavatansseissa, lisää Ketopaikka.

Flaman Sinkkusalsat 30+ -tapahtuma alkaa sinkkujen yhteisellä parisalsatunnilla.

Salsan perusaskeleita harjoitellessa vaihdetaan jatkuvasti paria, jolloin kaikki osallistujat pääsevät tutustumaan toisiinsa tanssin keinoin.

Alkeistunnin jälkeen ilta jatkuu Flaman Summer Fiesta -salsabileillä, joissa osallistujat pääsevät kokeilemaan tunnilla opittuja taitoja sekä jatkamaan tutustumista. Dj Papi soittaa illan aikana parhaat salsa-, bachata- ja kiz -rytmit. Myös pelkkiin bileisiin osallistuville sinkuille on tarjolla sinkkuranneke, jolla voi kertoa halustaan tutustua uusiin ihmisiin.

Tapahtuman kohderyhmäksi valikoitui tällä kertaa yli kolmekymppiset nais-miesparit, mutta tapahtuman suosiosta riippuen se saatetaan järjestää tulevaisuudessa myös muille kohderyhmille.

Turun Saaristobaarissa pidettävät Sinkkusalsat 30+ on tällä hetkellä täynnä naisten (seuraajien) osalta. Miehiä (viejiä) mahtuu vielä mukaan! Naisten kannattaa ehdottomasti ilmoittautua jonoon lähettämällä sähköpostia osoitteeseen: info@flama.fi. Lisätiedot tapahtumasta, parisalsan alkeistunnista ja salsabileistä löytyvät Tanssistudio Flaman verkkosivuilta.

Turun Seutusanomat