Pitäisikö Turkuun rakentaa raitiotie?

MITÄ MIELTÄ

Turussa on jo hetken aikaa väännetty kättä raitiotien eli ratikan tarpeellisuudesta. Asiaa on Turussa valmisteltu sillä mielellä, että kaupunkiin halutaan lisää joukkoliikennemahdollisuuksia, ja valmistelu sekä tehdyt vaikutusarvioinnit ovat edenneet positiivisesti ja tuottaneet hyvältä näyttäviä tuloksia.

Ratikan rakentamispäätöksen tekee tulevissa vaaleissa valittava valtuusto.

Vaikutusarviointien mukaan ratikasta olisi monenlaista hyötyä; joukkoliikennematkojen määrä lisääntyisi vähentäen samalla kasvihuonekaasupäästöjen määrää, tonttien arvon arvioidaan nousevan ja myös kaupungin vetovoimalle ratikan uskotaan olevan hyvä asia.

Tampereella ratikan rakentamisesta käytiin kovia keskusteluja moneen otteeseen, mutta rakentamispäätös tehtiin lopulta vuonna 2016. Liikennnöinti Tampereella alkoi vuonna 2021.

Mitä mieltä sinä olet ratikan tarpeellisuudesta Turkuun? Onko se mielestäsi ajan- ja rahanhukkaa, vai oletko ehdottomasti ratikan kannalla?

Ratikka on aiheena Turun Seutusanomien kuukausittaisessa Mitä Mieltä -nettigallupissamme, joka löytyy tutusti osoitteesta www.turunseutusanomat.fi.

Vastausaikaa on 12. maaliskuuta asti. Kyselyn tuloksia julkaistaan 19. maaliskuuta sekä printtilehdissämme että nettilehdessä.

Kaikkien vastanneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan ABC Koulukadun pizzapöytäruokailu perheelle (2 aikuista+2 lasta).