LIETO. Lietolaiset Marja ja Pertti Ylitalo vierailivat 12.–23. maaliskuuta Keniassa World Vision -kummilapsensa luona. He ovat toimineet kummeina nyt kymmenen vuoden ajan tällä hetkellä 15-vuotiaalle Evansille.
– Halusimme nähdä itse, miten kummipoikamme elää Meibekissä Kenian maaseudulla ja kuulla häneltä itseltään, miten apu on tullut perille. Tämä oli viimeinen mahdollisuus lähteä, sillä kummilapsiprojekti loppuu ensi vuonna, kertoo Marja Ylitalo.
Vaikka Evansin vanhemmat ovat kuolleet, hän on pystynyt jatkamaan koulunkäyntiä. Hän on viikot koulussa ja viikonloput asuu 39-vuotiaan siskonsa perheessä.
Tähän asti Ylitalot ovat pitäneet Evansiin yhteyttä kirjeenvaihdon avulla ja tavarapaketteja lähettämällä. Lahjapaketeissa on ollut muun muassa englanninkielisiä kirjoja, hammasharjoja ja hammastahnaa.
– Nyt veimme mukanamme kunnon jalkapallon ja pelisukat Evansille sekä työkaluja ja kodin tavaraa perheeseen, Ylitalot kertovat.
Evansin englanti on Ylitalojen mukaan kirjoitettuna vielä lapsen kengissä, mutta puhe oli paljon parempaa, joten kasvotusten tutustuminenkin sujui helpommin. Seuraavaan pakettiin he aikovat laittaa mukaan englanti–swahili-sanakirjan.
– Hän vaikutti reippaalta ja hyvinvoivalta, vaikka olot olivatkin kurjat. Heittelimme frisbeetä ja pelasimme jalkapalloa. Maistelimme myös Suomesta tuomiamme herkkuja, kertoo Marja.
– Hän toivoi, että olisi päässyt luoksemme Suomeen, lisää Pertti, mutta pariskunta ei pidä sitä varteenotettavana vaihtoehtona. Kummilapsiprojektin tarkoitus kun on auttaa lapsia heidän omalla kotiseudullaan.
Kaiken kaikkiaan Ylitalot olivat matkaansa tyytyväisiä. Heidän tapaamansa maaseudun lapset olivat iloisia ja positiivisia. Toisin oli Nairobin slummissa, johon he myös tekivät vierailun.
– Ihmiset menevät sinne maalta ja yrittävät sieltä kävin etsiä paikkaa kaupungista. Siellä olot olivat todella kurjat, kertoo Pertti.
Matkaan kuului myös muutaman päivän safari, jonka aikana he näkivät muun muassa leijonia ja gebardeja.
Puhdasta vettä ja mahdollisuus käydä koulua
Kenian matka oli Suomen World Visionin kummien opintomatka, jolle osallistui 13 kummia. Kummit asuivat matkansa ajan Eldoretissä ja tekivät sieltä päiväretkiä Evansin kotikylään Meibekkiin ja World Visionin uuteen avustuskohteen Ngoswetin alueelle.
– Meibekissä avustusprojekti alkoi vuonna 2004 ja loppuu ensi vuonna. Näimme, miten siellä oli rakennettu muun muassa vesiputkistoja ja kehitetty koulutusta ja terveydenhuoltoa. Näimme myös muutaman synnytyksen. Mieleen jäi, miten veden saaminen ja koulutus olivat auttaneet asukkaita aloittamaan uusia elinkeinoja, kuten kanalan pidon tai tomaattien kasvatuksen myyntiä varten. Projektit ovat nyt siinä pisteessä, että kaikki pyörii kyläläisten omin voimin, kertoo Marja.
Suurimman muutoksen alueelle on tuonut yli 160 kilometrin mittainen vesijohtoverkosto, joka tuo puhdasta vettä 35 000 asukkaalle. Yli 7000 lapsella on mahdollisuus käydä koulua ja tehdä läksyjä, kun aikaa ei kulu vedenkantoon.
Kanalaprojekti on hyvä keino vähentää myös alkoholin kulutusta kylässä.
– Ennen he tekivät alkoholia, jotta saivat rahaa ja moni kyläläinen olikin alkoholisoitunut. Heille oltiin annettu kanoja, jotta he saisivat uuden elinkeinon ja lopetettua alkoholin valmistamisen. Se oli toiminut jo aika hyvin, kertovat Ylitalot.
Yhtenä projektina nuorille 14–15-vuotiaille äideille oli tehty asuntola, jossa he saavat asua lapsineen ja opiskella itselleen ammatin.
Seuraava projekti Ngoswetissa
Ngoswetissa avustusprojekti alkoi vasta vuonna 2014. Siellä onkin useita lapsia, jotka toivovat saavansa Suomesta kummin.
– Kaikki oli vasta alkutekijöissä. Myös Meibekin kyläläiset tahtoivat olla avuksi Ngoswetille. Sieltä lahjoitettiin maissisäkkejä, jotka ladattiin isoon kuorma-autoon ja me luovutimme ne kyläläisille muutaman päivän päästä, Ylitalot kertovat.
Ngoswetissa lapset kärsivät samanlaisesta hädästä kuin Meibekissä kymmenisen vuotta sitten. Kuivien kausien aikana perheillä ei ole antaa lapsilleen ruokaa, vaan he joutuvat sinnittelemään pähkinöiden avulla. Lääkäriin on vaikea päästä. Vain pienellä osalla lapsista on mahdollisuus käydä koulua. Kummien tuella käynnistetään muutos, jotta asukkaat voivat ratkaista vesiongelman, saada lisätuloja ja lapset voivat keskittyä koulunkäyntiin.
World Vision -kummius muuttaa kehitysmaan lapsen elämää ja hänen kotiseutuaan. Lahjat ja kirjeet osoitetaan omalle kummilapselle, mutta kummimaksu käytetään koko yhteisön hyödyksi.
– Koska puutumme sekä köyhyyden syihin että seurauksiin, yhteisössä syntyy muutos parempaan. Köyhyyden kierre katkeaa. Kummit ovat kummilapsilleen toivon lähettiläitä, joiden olemassaolo kertoo uudenlaisesta huomisesta, World Visionilta kommentoidaan.
Kummilapset valikoituvat tarpeen perusteella.
– Kyläläiset itse valitsee heikoimmassa asemassa olevat lapset kummilapsiksi, kertovat Ylitalot.
Kulttuurieroja
Ylitalot saivat matkansa aikana huomata myös monenlaisia kulttuurieroja.
– Aina, kun ajoimme autolla johonkin pihaan, vastassa oli kymmeniä ihmisiä. Sitten alkoi kättelyt, halaamiset, tervetulolaulut ja puheet. Missään ei voinut siis pysähtyä nopeasti, Ylitalot kertovat.
Ylitalot veivät herkkuja mennessään, ja vastapainoksi saivat oppia kenialaisen ruuan valmistamista.
– Ruoka oli pääsääntöisesti riisiä, kanaa, leipää ja maissijauhoista tehtyä ugalia, jota kastetaan eri kastikkeisiin. Se oli heidän herkkuaan, mutta meidän suuhumme se ei maistunut oikein miltään, Ylitalot kertovat.
Ylitaloilla itsellään on Liedossa kiinteistöhoitoalan yritys, joka hoitaa muun muassa aurausta ja hiekoitusta. Marja työskentelee lisäksi sairaanhoitajana Punaisessa Ristissä, ja on viime kuukaudet perustanut turvapaikanhakijoille terveyspisteitä. Ammattiensa kautta he kiinnittivät matkan aikana huomiota moniin eroavaisuuksiin.
– Kun ajelimme Ngoswettiin, näimme karhulanan hiekkatiellä. Huomasimme, että tie tuli hyvään kuntoon. Oli hassua nähdä, että tien hoitoon oli hyvä kone, mutta naiset kantoivat kuitenkin vettä pitkiä matkoja. Naiset eivät saa käyttää veden hakuun kottikärryjä tai aaseja. Jos taas vedenhakureissulle lähtee poika, hän saa aina aasin mukaan. Ehdotimme yhdessä kyläkokouksessa, että naiset saisivat kottikärryt, mutta kokouksessa olevat miehet vain nauroivat ajatukselle, Ylitalot harmittelevat asenneilmapiiriä.
– Lähteelle oli viiden kilometrin matka. Jos lähde oli kuivunut, niin piti kävellä toiset viisi kilometriä seuraavalle lähteelle – joskus kaksi kertaa päivässä. Siinä ei paljon muuhun jää aikaa, Pertti kertoo.
Marja kiinnitti paljon huomiota myös hygieniaan.
– Käsienpesumahdollisuus oli ainoastaan Worl Visionin toimistolla. Synnytyksiä hoitavassa paikassa oli jonkinlainen neuvolakorttisysteemi ja apteekkijärjestelmäkin, mutta välineitä ei steriloitu. Heidän mukaansa komplikaatiota sattuu todella vähän, mutta en tiedä, mitä se heidän todella vähän tarkoittaa. Suurin osa ei kuitenkaan koskaan pääse synnyttämään sinne, vaan suurin osa lapsista syntyy vuoristossa, hän kertoo.
Ylitalojen huomion kiinnitti myös eräs isäntä, joka tuli hakemaan puolisoaan ja vastasyntyttä mopon kanssa, anoppi kyydissään. Vauva annettiin anopille ja koko porukka nousi pesuvadin kera mopon kyytiin ja niin he lähtivät ajelemaan kuoppaista hiekkatietä kotiin vain kolme tuntia synnytyksen jälkeen.
Monessa mukana
Ylitaloilla on itsellään kolme aikuista lasta ja seitsemän suomalaista kummilasta. World Vision -kummeiksi he lähtivät Juha Miedon innoittamina.
– World Visionilla oli tv-kampanja, jossa Juha Mieto sanoi, että pidetään me isot huolta noista pikkuisista. Se vetosi, muistelee Pertti Ylitalo.
He ovat olleet tyytyväisiä kummiprojektiin. Vuosittain tukimaksuihin heillä menee noin 300 euroa, mitä he eivät pidä suurena panostuksensa – varsinkaan nyt kun ovat nähneet, mitä kaikkea rahalla on saanut Keniassa aikaan. Kummisuhde kuitenkin loppuu ensi vuonna samaan aikaan avustusprojektin kanssa.
– Sen jälkeen pitää miettiä, että ottaisimmeko Ngoswetista uuden kummilapsen vai ihan jostain muualta, he pohtivat.
Ylitalot ovat myös monessa muussa hyväntekeväisyydessä mukana. Viime vuosina he ovatkin tehneet auttamiseen keskittyviä matkoja. Pari kesää sitten he viettivät kuukauden Tansaniassa kunnostaen vanhaa koulua muutaman muun suomalaisen sekä hollantilaisen arkkitehdin kanssa. Samalla sairaanhoitajana työskentelevä Marja opetti paikallisille ensiaputaitoja.
Janica Vilen
