Sanomalehdet ovat erityisesti nuorten mielestä ylivoimaisesti yleissivistävin media

Sanomalehdet ovat ylivoimaisesti yleissivistävin media, etenkin nuorten mielestä.

MEDIA

Suomalaisten uutismedia 2024 -tutkimuksen mukaan 92 prosenttia 15 vuotta täyttäneistä suomalaisista pitää yleissivistyksen merkitystä suomalaisten hyvinvoinnille erittäin tärkeänä.

Tutkimuksen toteutti Uutismedian liiton toimeksiannosta Iro Research.

Samaan aikaan entistä useampi, 78 prosenttia, on huolissaan suomalaisten sivistystasosta. Huolestuneiden osuus on kasvanut kolme prosenttiyksikköä viime vuodesta.

Yleissivistyksen kannalta tärkeimmät mediat suomalaisten mielestä ovat painetut ja digitaaliset sanomalehdet. Ne arvioi tärkeimmiksi 86 prosenttia suomalaisista.

Mediakentällä on oltu huolissaan nuorten lukutottumuksista. Yleisesti ajatellaan, että nuori väestö käyttää vain kännykkää, eikä tartu sanomalehtiin juuri lainkaan.

Mutta tuoreen tutkimuksen mukaan sanomalehtien ylivoima yleissivistykselle tärkeimpänä mediana korostuu mitä nuorempi vastaaja on. 15–24 -vuotiaista peräti 82 prosenttia nimeää sanomalehdet tärkeimmäksi, ja ero toiseksi sijoittuneisiin televisioon (52 %) ja Googleen (52 %) on peräti 30 prosenttiyksikköä. Iän lisääntyessä sanomalehtien ja television ero kaventuu, mutta kaikissa ikäryhmissä sanomalehdet ovat yleissivistyksen kannalta selvästi tärkein media.

Kaikkien yli 15-vuotiaiden arvioissa toiseksi tärkeimmäksi sijoittuu televisio verkkopalveluineen tuloksella 72 prosenttia ja kolmanneksi radio (55 %). Kun Google sijoittui nuorimmissa jaetulle kakkostilalle, muiden ikäryhmien kohdalla sijoitus on selvästi heikompi.

Vähiten tärkeimpiä yleissivistyksen kannalta tutkimuksen mukaan ovat blogit (4 %), verkossa olevat uutisportaalit, kuten Ampparit (7 %), sosiaalinen media (15 %) ja Google (23 %).

– Yleissivistys auttaa ymmärtämään erilaisia ihmisiä ja ilmiöitä, tukee osallisuuttamme yhteiskunnassa ja ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Onneksi suomalaisten mielestä yleissivistys ei ole jokin muinaishistoriallinen, arkistoissa pölyttyvä sana, vaan meille kaikille erittäin tärkeää elämäntaitoa, iloitsee Uutismedian liiton markkinointi- ja tutkimusjohtaja Sirpa Kirjonen.