Turun Seutusanomien lukijat ovat innokkaita kahvinjuojia

MITÄ MIELTÄ

Suomalaiset ovat tunnetusti kahvin ystäviä, eivätkä Turun Seutusanomien lukijat tee tähän faktaan poikkeusta. Kysyimme Mitä Mieltä -nettigallupissamme lukijoidemme suhteesta kahviin, ja saimme peräti 123 vastausta viikon aikana. Kahvia siis paitsi juodaan, ja lisäksi suhde kahviin koetaan merkittäväksi ja kahvi on kiinnostava puheenaihe.

Suurin osa vastaajista osoittautui kahvin ystäviksi. 46 vastaajaa kertoi, että kahvia menee päivän mittaan useampi kupillinen – aamukahvi tietenkin aloittaa päivän. Yksi vastaajista tarkensi, että aamulla pitää saada kaksi mukillista tummaa paahtoa mustana ja iltapäivällä vielä yksi mukillinen. Kahvin piristävä vaikutus on luonnollisesti monelle aamulla tärkeää, mutta yksi vastaajista kertoi myös, ettei saa unta ilman iltakahvia! Täysin vastaava kokemus on yhdellä vastaajistamme, joka kertoi, että lounaan jälkeen voi vielä kahvin nauttia, muttei myöhemmin.

Enimmillään lukijoillamme kahvia menee päivässä kymmenkunta kupillista. Yksi lukijoistamme kertoi juovansa aamulla kunnioitettavat kolme kupillista kahvia, keskipäivän aikaan pari lisää ja vielä iltapäivän viiden kaffet; kaksi kupillista. Ja jos vieraita tulee kylään, kahvia menee vielä pari kuppia lisää.

Vieraanvaraisuus onkin iso osa kahvikulttuuria. Moni vastaaja muisti mainita, että kahvia juodaan, kun vieraita tulee kylään tai kun itse käydään ystävien tai sukulaisten luona kylässä. Yksi vastaaja kertoi jopa, ettei tavallisesti juo kahvia lainkaan, mutta vierailujen yhteydessä, kun kahvia on aina tarjolla, se kelpaa.

Ja olipa vastaajien seassa yksi itseään ”viihdekäyttäjäksi” tituleerannut – hän kertoi juovansa kahvia vain juhlissa, kuten esimerkiksi häissä.

43 vastaajaa kertoi, että aamukahvi on se kaikkein tärkein; he kertoivat juovansa aamulla kupillisen tai pari, eikä kahvia välttämättä myöhemmin päivällä tarvita.

Toisaalta, yksi vastaajista kertoi pärjäävänsä aamulla pelkällä teellä, mutta iltapäivällä käykin niin, että kahvihammasta kolottaa ja pitää saada kunnon kahvia.

Tusinan verran vastaajista säästää kahvit hemmoteluhetkiin ja ainoastaan viisi 123:sta vastaajasta kertoi, ettei juo kahvia lainkaan.

39 vastaajaa kertoi vaihtelevista kahvitottumuksistaan – heidän joukossaan esimerkiksi edellä mainittu ”viihdekäyttäjä”.

Lukijoillamme on myös erilaisia makuja kahvin suhteen – tietenkin. Yksi vastaajista kertoi jauhavansa kahvipavut myllyssä ja uuttavansa kahvin espressokeittimellä. Tämän kahviherkun täydentää vaahdotettu maito.

Valtavan vastaajamäärän joukosta arvoimme kaksi onnellista Linnateatterin lippujen saajaa. Arpaonni suosi tällä kerralla Pirjo Nurmea ja Taina Uusiperhettä. Voittajiin ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä.