Outi Salon dokumenttiromaani valottaa kolme sotaa kokeneen itsellisen naisen tarinaa

Hanna Huhtanen ja Outi Salo Kahvila Kisällissä, jossa Martta Mariantytär – Kastun torpasta opettajia opettamaan -kirjaan liittyvä näyttely oli esillä syyskuun lopulla.
Hanna Huhtanen ja Outi Salo Kahvila Kisällissä, jossa Martta Mariantytär – Kastun torpasta opettajia opettamaan -kirjaan liittyvä näyttely oli esillä syyskuun lopulla. Kuva: Katariina Mäkinen-Önsoy.

Martta Mariantyttärestä (Kairinen) kertova teos seuraa Kaarinan pitäjässä sijainneessa torpassa syntyneen tytön poikkeuksellista polkua Turun suomalaiseen tyttökouluun ja sieltä opetustyöhön.

KIRJALLISUUS.

Turkulainen opettaja ja psykologi Outi Salo on koonnut kansiin mielenkiintoisen ajankuvauksen 1900-luvun vaihteesta. Hiljattain julkaistussa Martta Mariantytär – Kastun torpasta opettajia opettamaan -kirjassa (BoD) on merkittävä osuus Kaarinan ja Turun historiaa.

Dokumenttiromaaniksi luokiteltava teos kertoo tarinan Salon kummitädistä, Martta Kairisesta, joka syntyi Kaarinan Kairisten kylässä vuonna 1891.

– Torpan tyttönä ja aviottomana lapsena Martan ponnistelut ovat ihailtavia. Hänen vahvuuksiaan olivat kielet, historia sekä kirkkohistoria, ja kirjallisuus, Salo sanoo.

– Hän aloitti koulupolkunsa Nummen kansakoulussa. Martan koulutie jatkui Turun suomalaisessa tyttökoulussa, niin kutsutussa Tipulassa, ja sen Jatko-opistossa. Siihen aikaan ei kirjoitettu ylioppilaaksi, vaan päästötodistuksen saamisen jälkeen saattoi osallistua Helsingissä Keisarillisen Aleksanterin-Yliopiston suulliseen ylioppilaskuulusteluun. Sen suoritettuaan Marttakin painoi päähänsä valkolakin, Salo jatkaa.

Kirjan teemoissa näkyy monipuolisesti tyttöjen ja naisten elämä.
Martta Mariantytär – Kastun torpasta opettajia opettamaan -teoksen (BoD – Books on Demand) on kirjoittanut Outi Salo ja taittanut Hanna Huhtanen.
Martta Mariantytär – Kastun torpasta opettajia opettamaan -teoksen (BoD – Books on Demand) on kirjoittanut Outi Salo ja taittanut Hanna Huhtanen.

Aihepiireihin kuuluvat koulutus ja itsenäistyminen 1900-luvun alkupuoliskolla, sota-aika kaupungissa asuvan uranaisen näkökulmasta sekä suomalaisen koululaitoksen varhaisvaiheet.

– Siinä kiteytyvät teoksen teemat: Tyttö, joka vaatimattomista lähtökohdista huolimatta pääsi opiskelemalla pitkälle ja arvostettuun ammattiin. Se, mikä teki Martan urasta ainutlaatuisen, on senaikaisessa yhteiskunnassa erityisesti se, että hän on nainen, Salo toteaa.

Martta opiskeli yliopistossa, joka oli siihen aikaan pääsääntöisesti miesten oppilaitos. Hän hakeutui ensimmäisen maailmansodan ankeista oloista 1917 opettajan sijaiseksi. Nummen kansakouluun. 4.3.1917 koulun johtokunnan pöytäkirjan 3 § kertoo: Sen johdosta kun Opettajatar Hilma Nyman on sairastunut vaikeanlaisesti eikä hän sen tähden voi tätä nykyä hoitaa virkaansa hyväksyi johtokunta puolestaan hänelle sijaiseksi hänen sairautensa ajaksi Ylioppilas Martta Kairisen…

– Sijaisuus päättyi 1919 ja Martta luki itsensä maisteriksi ja pätevöityi opettajaksi. Hän teki merkittävän uran seminaarien lehtorina muun muassa Sortavalassa, kunnes sota muutti kaiken, kertoo Outi Salo.

– Kirja on dokumenttiromaani kolmen sodan kokeneen, päämäärätietoisen Martan elämästä ja hänen palavasta halustaan sivistyä ja sivistää. Se kertoo myös itsellisen naisen selviämisestä yhteiskunnallisissa myllerryksissä ja sotien aikana, Salo lisää.

Outi Salo halusi antaa edesmenneen Martta-tätinsä kertoa elämästään niin kuin se kirjeistä, valokuvista, dokumenteista, muistoista, suvun tarinoista ja muistiinpanoista on luettavissa.

Martta Mariantytär – Kastun torpasta opettajia opettamaan -teoksen ulkoasusta vastaa Salon tytär, kuvataideopettaja ja graafinen suunnittelija Hanna Huhtanen.

Taitto kuvittaa Martan matkaa klassisella ja hienovaraisen koristeellisella tyylillä. Kuvat, kirjeet, runot ja koristeet tukevat ja värittävät taitollisesti eri aikakausien läpileikkaavaa lukukokemusta.

– Osuuttani edelsi Outin monen vuoden mittainen työ, yhden ihmisen koko elämä, josta oli tallessa valtava määrä materiaalia. Tämä on ollut tärkeä urakka tallettaa ja jättää muisteltavaa tulevillekin polville, Huhtanen kiittelee.

Kirja on myynnissä osoitteessa: kirjakauppa.bod.fi. Sitä voi ostaa myös suurimmista verkkokirjakaupoista.

Katariina Mäkinen-Önsoy

 

 

Tiesitkö?

• Opettajana ja psykologina työuransa tehnyt Outi Salo on aikaisemmin kirjoittanut useita psykologian oppikirjoja ja lastenkirjan.
• Turkulaiskirjailija Outi Salo aloitti projektinsa kutsumalla Martta-tädin ”kylään” ja alkoi kysellä tältä menneistä ajoista talletettujen dokumenttien, kirjeiden ja kuvien kautta.
• Martan tarinassa yhdistyvät elävät autenttiset dokumentit ja tarinat faktoihin ja historialliseen ympäristöön.
• Martta Mariantytär – Kastun torpasta opettajia opettamaan -kirjaan liittyvä näyttely oli ensi kertaa esillä syyskuun lopulla Turun Luostarinmäen museokorttelin yhteydessä sijaitsevassa Kahvila Kisällissä. Outi Salo hakee sopivia tiloja, johon näyttelyn voisi seuraavaksi pystyttää.