Keskusteluja iltanuotiolla Piikkiön kirjastossa

TAPAHTUMAT.

Piikkiön kirjastossa järjestettävät iltanuotiokeskustelut pohjautuvat Lo Farnedalin kirjoittamiin kirjoihin Sirpalesotilaat ja Kabareetakki. Jouko Aalto ohjaa illan keskustelua, jonka väliin kuullaan ”nuotiolauluina” sodan jälkeisen ajan iskelmiä.

Torstaina 24.10. kello 17.30–19 teemana on sodan vaikutukset ihmismieliin ja sodasta selviytyminen. Päivi Korvensyrjä laulaa ja säestää kitarallaan.

Kabareetakki on joukko tarinoita helsinkiläisen konstaapelin perheestä, joka muuttaa Porkkalan vuokra-alueelle sen vapauduttua Neuvostoliitolta 1956. Sodanjälkeinen puute vaivaa yhä koko maata, mutta suuri osa kansaa on tottunut niukkaan elämiseen, eikä osaa kummempaa odottaakaan. Glamouria nähdään vain elokuvissa, kaukokaipuu soi ajan iskelmissä ja sykkii kirjoissa.

Helsinkiläinen Lo Farnedal (pseudonyymi) kirjoittaa perheensä elämästä venäläisen tukikohdan tilalle rakennettavassa suomalaisessa varuskunnassa. Farnedal voitti Sotilaiden lapsia -kirjoituskilpailun 2017 ja saavutti kolmannen sijan Suomen Sukututkimusseuran järjestämässä Sukutarinat 2020 -kilpailussa.

Sirpalesotilaat-romaani on traumojen kanssa sinnittelevästä amerikkalaisveteraanista kertovan trilogian ensimmäinen osa. Toinen Farnedalin kirja ilmestyi elokuussa, nimeltään Kabareetakki ja on helpommin lähestyttävä, lapsen näkökulmasta kirjoitettu kuvaus perhe-elämästä 1950-luvulla Porkkalan vapauttamisen jälkeen.

Illasta toivotaan keskustelevaa teemana sodasta selviytyminen. Keskustelua pitää kasassa Jouko Aalto. Välillä kuullaan Päivi Korvensyrjän, Ritva Timosen ja Jouko Aallon laulua ja lauletaan ehkä yhdessäkin.

Turun Seutusanomat