Toiveena auton vapaapäivä Turkuun

Autottoman päivän ideana on muun muassa innostaa ihmisiä pyöräilemään.

TURKU

Kaupunginvaltuutettu Anna Mäkipää (vas.) esittää valtuustoaloitteessa, että myös Turussa vietettäisiin laajasti Auton vapaapäivää.

Kansainvälistä autotonta päivää vietetään vuosittain syyskuussa. Päivän ideana on nostaa esiin ihmisten mieliin erilaiset liikkumismuodot ja niiden ympäristövaikutukset. Myös auton vapaapäivänä tunnettu päivä kehottaa siis jättämään yhtenä päivänä auton vapaalle ja kokeilemaan kestäviä liikkumismuotoja, kuten esim. pyöräilyä.

– Turussa on tehty hyvää työtä pyöräilyn ja kävelyn olosuhteiden eteen. Autoton päivä olisi hyvä mahdollisuus nostaa asiaa esiin positiivisessä valossa ja rohkaista kaupunkilaisia kestäviin valintoihin, sanoo kaupunginvaltuutettu Anna Mäkipää.

Tänä vuonna Suomen kunnista muun muassa Kauniainen osallistui auton vapaapäivään ja on kehottanut kaupunkilaisia jättämään auton yhdeksi päiväksi kotiin.

– Auton vapaapäivänä voitaisiin myös järjestää turkulaisille yhteisöllisiä tapahtumia, ulkokirppiksiä ja kulttuuriohjelmaa, ideoi Mäkipää.