Kaarinaan rakennettavan Kairiskulman päiväkodin teoshaku käynnissä

Teoshaku on avattu uuden Kairiskulman päiväkodin julkisen taiteen hankkeelle.

KAARINA.

Kaarinan länsipuolella, Piispanristin alueelle on rakenteilla uusi päiväkoti. Uusi Kairiskulman päiväkoti rakennetaan Kuovinkadun vanhan ja käytöstä poistetun päiväkodin tontille kaksikerroksisena uudisrakennuksena.

Päiväkotia tulee käyttämään yhteensä 150 lasta ja noin 30 hengen henkilökunta. Päiväkodin sisä- ja ulkotiloihin toteutetaan taideteoksia Kaarinan kaupungin tilauksena.

Kaarinan kaupunki avaa teoshaun, jonka tavoitteena on löytää pysyvää julkista taidetta Kairiskulman päiväkodin ruokasaliin. Teoshaku on käynnissä 7.11. asti, ja se toteutetaan Kaarinan kaupungin prosenttiperiaatteen taidehankintana.

Ruokailutilaan tuleva taide tulee sijoittumaan ruokailutilan kattoon, tulosteena akustiikkalevyille.

Ruokailutilan kattoon toivotaan kuva-aiheita, jotka liittyvät luontoon ja lintujen elämään laajastikin ja vapaastikin tulkiten, mielellään muita(kin) kuin lintujen kuvia. Teokselle/teoksille on varattu kokonaisuudessaan 12 000 euroa. Teoshaku on avoin Varsinais-Suomen alueella toimiville ammattitaiteilijoille ja taiteen tekijöille.

Taidehankkeen tarkoituksena on tukea yhteisöä ja vuorovaikutusta sekä avoimen leikki- ja oppimisympäristön periaatteita julkisen taiteen avulla. Tavoitteena on luoda kestävää, innostavaa ja oivaltava taidetta, joka lisää päiväkodin viihtyisyyttä, ottaen huomioon tilojen tulevat käyttäjät ja toiminnot. Lähtökohtia ovat alueellisuus, tulevien käyttäjien oma ääni ja kädenjälki sekä monimuotoisuus. Päiväkodin tulevat käyttäjät ovat toivoneet iloista, värikästä, hauskaa ja rohkeata taidetta.

Kairiskulman päiväkodin ensimmäinen taidehankinta toteutuu päiväkodin pihapiirin ja toteutuksesta vastaa kuvataiteilija Johanna Sinkkonen.

Kaarinan vapaa-ajan lautakunta päätti asiasta kokouksessaan 10. syyskuuta. Johanna Sinkkosen teos Visertäjät koostuu viidestä lintuhahmosta: kuovi, käki, kirjosieppo, kurki ja kiuru, jotka levittäytyvät yhtenäisenä sarjallisena teoskokonaisuutena päärakennuksen jokaiselle sivulle, tuoden jokaisella seinälle oman ilmeensä, värinsä ja tunnusmerkkinsä. Lisäksi yksi lintuhahmo, kuovi, vastaanottaa tulijoita 1. pihakatoksen julkisivulla. Materiaalina käytetään jauhemaalattua alumiinia, joka on sään ja korroosion kestävää sekä huoltovapaata.

Sinkkonen on oivallinen valinta juuri Kairiskulman kohteelle, sillä alue on hänelle hyvin tuttu entuudestaan. Sinkkosen teoskokonaisuus huomioi myös hienosti päiväkodin rakennetussa ja luontoympäristössä esiintyvää lintuteemaa. Teoskokonaisuus valmistuu vuoden 2025 aikana.

Taidetta kaupungissa – Julkista taidetta Kaarinassa.

Kaarinassa on tehty päätös prosenttiperiaatteen noudattamisesta taidehankinnoissa. Tällä tarkoitetaan sitä, että osa rakennushankkeiden kustannuksista käytetään taiteeseen. Kaarinan julkisen taiteen taidehankkeiden tavoitteena on luoda kestävää, innostavaa ja oivaltava taidetta kaupungin eri uudisrakennus- ja peruskorjauskohteisiin, ottaen huomioon tilojen tulevat käyttäjät ja toiminnot.

Kaarinassa on tällä hetkellä meneillään viisi taidehanketta: Valkeavuoren kampus, Kairiskulman päiväkoti, Hovirinnan rantasauna, Piispanlähteen koulun nuortentalon laajennusosa sekä Piispanlähteen koulun lastentalo. Viimeisin valmistunut julkisen taiteen hanke on Hovirinnan uusi koulutalo.

Kaarinan taidehankkeiden kulmakiviin lukeutuu alueellisuus, tulevien käyttäjien oma ääni ja kädenjälki, kestävä kehitys sekä monimuotoisuus. Mahdollisimman monessa taidehankkeissa käyttäjien osallistaminen on merkittävässä asemassa, jotta taide ei jäisi tilassa irralliseksi.

Kaarinan julkisen taiteen hankkeista ja muista taideteoksista julkisilla paikoilla voi lukea lisää Kaarinan kaupungin verkkosivuilta.

Turun Seutusanomat