Esihistoria esille Kuralan Kylämäellä

TURKU.

Esihistoria esille -tapahtumaa vietetään taas tuttuun tapaan Kuralan Kylämäessä. Ohjelmaa on torstaista sunnuntaihin 12.–15. syyskuuta.

Ei ennenkään eväättä eletty -teemaisessa tapahtumassa kiinnostuksen kohteina ovat ruoka, ravinto ja muinaismuona. Vaikka ihmiselo oli tuhansia vuotta sitten varsin erilaista, olivat perustarpeet ja lajiominaisuudet varsin samat kuin 2000-luvulla. Syödä ja juoda pitää, jotta henki kulkee ja kädet, jalat ja mieli käy, oli aikakausi mikä tahansa.

Ohjelmassa on muinaisopastuksia, luentoja, kädentaitajien työnäytöksiä ruoka-aiheesta ja muustakin muinaisesta elämästä.

Torstaina ja perjantaina on työnäytöksiä Kylämäen Verstaalla ja sen ympäristössä. Esittelyssä ovat muinaiset muonat, sepäntyö ja monet kädentaidot.

Viikonloppuna on luvassa molempina päivinä kierros muinaiseen Kuralaan sekä Muinaisia pyyntineuvoja -kädentaitopaja kaikenikäisille.

Tuotteitaan myymässä ovat muun muassa Muinaisemäntä ja Karjataidontila.

Katariina Mäkinen-Önsoy