Maskussa pelataan ammattilaisgolfia

Niclas Hellberg avasi kilpailunsa lyömällä Kankaisten Golfin uuden kenttäennätyksen. Kuva: Juha Hakulinen

MASKU

Maskussa sijaitsevan Kankaisten Golfin historian ensimmäinen ammattilaiskilpailu käynnistyi eilen ja jatkuu perjantaihin asti.

FootJoy Finnish Swing -kilpailuun osallistuu yhteensä 137 pelaajaa, joista noin puolet on  suomalaisia ja toinen puoli kansainvälisiä vieraita. Myös Turun alueen golfseurat ovat kisassa hyvin edustettuina, sillä Kankaisten Golfin kahden pelaajan lisäksi mukana on seitsemän pelaajaa Aura Golfista ja kolme Aurinko Golfista. Kilpailu kuuluu Nordic League -kiertueeseen, johon pääsääntöisesti osallistuu pohjoismaisia pelaajia. Kilpailun palkintopotti on 50.000 euroa, josta voittaja kuittaa 9.000 euroa.

Kisan avauspäivän jälkeen johdossa ovat Niclas Hellberg ja Markus Luoma, jotka molemmat pelasivat uuden Kankaisten Golfin kenttäennätyksen 65 lyöntiä eli seitsemän alle parin.

Turun alueen pelureista parhaiten ensimmäisestä pelipäivästä selvisi Aurinko Golfin Eemil Alajärvi, joka lopetti kierroksensa kolmeen perättäiseen birdieen ja pelasi tuloksen 69. Hän on neljä lyöntiä kärjestä, jakamassa yhdeksättä sijaa.

Kankaisten Golfin pelureilla päivä kentällä oli haastava. Mika Brunou pelasi tuloksen +6 ja Johan Söderholm tuloksen +11.

Tänään Kankaisissa pelaavat vielä kaikki kisaan lähteneet pelaajat. Ensimmäiset starttasivat kentälle kello 8 aamulla ja viimeiset lopettavat kierroksensa noin kello 19.30.

Huomenna päätöskierrokselle jatkavat kisan 45 parasta pelaajaa ja ensimmäiset lähdöt ovat aamukahdeksalta. Voittaja on selvillä perjantaina noin kello 14.30 kieppeillä kaikkien pelaajien pelattua kierroksensa loppuun.

Yleisöllä on vapaa pääsy seuraamaan huippugolfia kilpailun jokaisena päivänä.