Turun ja saariston matkailukesä on ollut vilkas

Kesäterassit muun muassa Turussa ja Naantalissa ovat parhaimmillaan täyttyneet kesämatkailijoista. Kuva: Visit Turku Archipelago

MATKAILU

Kiinnostus Turkua ja saaristoa kohtaan on ollut tänäkin kesänä korkealla. Kansainvälisten matkailijoiden määrä on kasvanut alkuvuoden aikana ja hotellien lisäksi Airbnb on noussut suosituksi yöpymisvaihtoehdoksi.

Kesäinen Turku ja Turun alue ovat houkutelleet kävijöitä sekä kotimaasta että ulkomailta. Kesäkuussa ulkomaisia rekisteröityjä yöpymisiä oli Turussa 14 prosenttia enemmän kuin viime vuonna, koko Varsinais-Suomen alueella jopa 19 prosenttia viime vuotta enemmän.
–Heinäkuussa Turun majoituskapasiteetti oli perinteisesti lähes täynnä ja kasvua ei juurikaan ole mahdollista saavuttaa ilman uusia majoitusinvestointeja – tämä taas vaatii alueemme ympärivuotisen vetovoiman kehittymistä edelleen, summaa Visit Turku Archipelagon toimitusjohtaja Kristiina Kukkohovi.

Kansainvälisten matkailijoiden määrä on noussut koko maakunnassa vuoden ensimmäisellä puoliskolla, tammi-kesäkuun aikana yhdeksän prosenttia. Kasvu on tullut pitkälti vapaa-aikaan liittyvistä yöpymisistä.

Kotimaisten yöpymisten määrä Turussa on tammi-kesäkuun tilastojen mukaan vähentynyt viime vuodesta, joka oli yöpymisten suhteen ennätysvuosi koko vuodesta 1995 tilastoidun historian aikana. Sama trendi näkyy koko Suomessa.

–Ennakoimme jo vuosi sitten kotimaan matkailun hiipuvan huippuluvuistaan. Talouden epävarmuudella on vaikutuksensa, suomalaiset matkustavat harvemmin ja matkoja tehdään pienemmällä budjetilla. Aiempaa enemmän ehkä yövytään ystävien ja sukulaisten luona ja tehdään päiväreissuja. Alueemme – kuten koko Suomen – matkailun kasvu on kansainvälisen kysynnän varassa, pohtii Kukkohovi.

Airbnb:n ja muun rekisteröimättömän majoituksen suosio on kasvanut Turussa vauhdilla, yhdeksän prosenttia alkuvuoden aikana.

–Tällä hetkellä noin joka neljäs yöpyminen varataan muualta kuin hotelleista. On myös tyypillistä, että tällaisessa majoituksessa ollaan pidempään kuin hotellissa, Kukkohovi sanoo.

Myös Naantalissa on saatu nauttia vilkkaasta kesäkaudesta. Visit Naantalin toimitusjohtaja Tarja Rautiainen kertoo, että matkailuneuvonnassa on käynyt enemmän kansainvälisiä matkailijoita kuin vuosiin.

–Minulla on se tunne, että ollaan samoissa lukemissa kuin vuonna 2019, eli ennen pandemiaa. Kyselyt ovat kohdistuneet erityisesti saaristoon, jonne moni on ollut matkalla, lisäksi paljon on kyselty myös Naantalin nähtävyyksistä ja ravintoloista.

Rautiaisen mukaan Naantalin majoitusliikkeiden kesä on ollut hyvä, ja majoitusmääriin ollaan tyytyväisiä. Kuluttajien ostokäyttäytymisessä näkyy kuitenkin yleinen taloustilanne, joten valintoja tehdään erittäin hintatietoisesti.

Rautiainen kiittelee Finnlinesin uusien laivojen vaikutusta, sillä niiden myötä Naantalissa on ollut nyt aiempaa enemmän ruotsalaisia ja norjalaisia vieraita. Lisäksi saksalaisia vieraita on ollut paljon.