Vanhat traktorit Nautelankoskella

Pettisten Puiston isäntä Antti Jokioinen kyntämässä Zetor25 K-merkkisellä traktorillaan vuonna 1957. Kuva: Liedon museo, Terttu Jokioisen valokuvakokoelmat.

LIETO

Liedon Nautelankosken museossa vietetään lauantaina 17. elokuuta harrastetraktoripäivää puolesta päivästä alkaen kolmen tunnin ajan.

Museon pihalle saapuu vanhoja traktoreita tutustuttavaksi ja ihasteltavaksi. Mukana on ainakin Zetor-, Ford-, Valmet-, Ferguson- ja Fordson-merkkisiä traktoreita. Tuttujen merkkien rinnalle saapuu myös Belarus T25A vuosimallia 1981, mahdollisesti myös Porsche-Allgaier ja Volvo 400 Buster. Oletettavasti pihalla nähdään muitakin traktorimerkkejä. Museolle saadaan traktoreiden lisäksi ehkä myös muita mielenkiintoisia vempeleitä.

Traktoripäivään ei tarvitse etukäteen ilmoittautua, vaan vanhan traktorin omistaja voi ajaa museolle ja tuoda oman ajokkinsa muiden joukkoon nähtäville. Viime vuosina traktoreita on saapunut paikalle useita kymmeniä.

Wanhat Masinat Lieto -kerho on järjestänyt vanhojen traktorien päivää Nautelankosken museossa jo usean vuoden ajan.

Päivän tarkoitus on esitellä vanhoja traktoreita ja tuoda sekä kerholle että traktoriharrastukselle näkyvyyttä. Tapahtuman aikana on mahdollisuus kysellä paikalla olevilta traktorikuskeilta sekä kerhosta että harrastuksesta vanhojen traktorien parissa.

Traktoritapahtuman ajan on Nautelankosken museon vesimyllyssä ja myllärintuvassa avoimet ovet ja opas paikalla. Lauri Nautelan museossa voi tutustua museon mesenaatin keräilystä, kokoelmista ja arkeologiaharrastuksesta kertovaan näyttelyyn. Auditoriossa on kahden taiteilijan näyttely: Eija Tähkäpään PApeRIkengät ja Eva Branderin Keramiikkafiguurit. Tapahtumaan, tupaan ja myllyyn sekä museon näyttelyihin on vapaa pääsy. Museo, museon kahvila ja museopuoti ovat avoinna vielä tapahtuman jälkeenkin.

Museon alueella on rajoitetusti pysäköintitilaa. Tien varteen pysäköidyt autot saattavat estää traktorien saapumista pihalle sekä vaikeuttavat lähtöä pois tapahtuman jälkeen.

Tapahtumaan tulijoiden tuleekin jättää autot ja moottoripyörät läheisen Pahkamäen koulun alueelle (Vanha Tampereentie 1605), josta on kävelymatka museolle. Liikuntaesteiset voivat ajaa museolle saakka.