Raision Krookilassa paikallishistoriaan pohjautuva musiikkinäytelmä

Raision Teatterin kesänäyttämöllä saa ensi-iltansa 6. heinäkuuta Balladi Pahaniemen neidosta.

TEATTERI.

Krookilan kotiseutukeskuksessa heinäkuussa esitettävän Balladi Pahaniemen neidosta -näytelmän ovat käsikirjoittaneet ja ohjanneet Raision Teatterissa pitkään vaikuttaneet Mirja Ahonen ja Irma Reunamo.

– Ideana oli tehdä täysimittainen musiikkinäytelmä, joka sopi hyvin tämän vuoden ohjelmistosuunnitelmiin. Saimmekin sitten mukaan säveltäjä-sanoittaja Jussi Ahosen ja sovittaja Jouni Lehtosen. Näytelmässä on yhteensä 18 tätä näytelmää varten sävellettyä ja sanoitettu laulua. Musiikki on sekä balladinomaista herkkää että myös reipasta kansanmusiikinomaista, Ahonen kertoo.

Uuden musiikkinäytelmän kuvitteellinen tarina nojaa Raision ja Seilin saaren paikallishistoriaan. Pahaniemessä sijaitsi 1700-luvun puolivälissä kolme maatilaa, joista yksi oli Seilin hospitaalin ylläpidoksi veroja maksanut Keskitalo. Nykyään Turun kaupunginosana tunnettu Pahaniemi kuului Raisioon vuoteen 1949 asti.

– Ensimmäiset ideat syntyivät jo noin 4 vuotta sitten, kun suunnittelimme uutta ohjelmistoa pienelle musiikillisia tarinoita esittävälle ryhmällemme. Kysymys oli silloin vain lyhyestä kertomuksesta, jossa Pahaniemessä sijaitsevan talon tytär tekee matkan Seilin saareen. Tapahtuma-aika oli jo tuolloin 1700-luku, taustoittaa Mirja Ahonen.

– Tarina alkoi mielissämme elää ja kasvaa, myös paikallishistoria kiinnosti yhä enemmän.  Lopulta tarina tuntui niin kiehtovalta, että heräsi ajatus ihan kokonaisen näytelmän kirjoittamisesta. Samalla Krookila tuntui täydelliseltä paikalta esittää tämä näytelmä. Siellä kun on ajan kuvaan sopiva lavastus jo valmiina, lisää Ahonen.

Näyttelijöitä on lavalla yhteensä 15.

Yli puolet näyttelijöistä Raision Teatterissa ensikertaa, mutta heistäkin suurin osa on kokeneita näyttelijöitä ja laulajia. Pääroolia lapsena esittää kaksi näyttelijää.

Mirja Ahosen mukaan näytelmässä on monta tärkeää roolia, mutta nimetä voisi kolme pääroolia.

– Pahaniemen neitoa, Annaa, näyttelee Viola Nyyssönen. Hän on tänä keväänä valmistunut Turun konservatoriosta klassiseksi laulajaksi. Hän on näytellyt monissa eri Turun alueen harrastajateattereissa ja oli mukana muun muassa Salon Teatterin Kurjat-näytelmässä, hän sanoo.

– Annan isää näyttelevä Hannu Aali on useissa teattereissa ja Krookilassakin aikaisemmin näytellyt, kuorolaulua harrastava kokenut musiikkiteatterin tekijä. Ruotsalaista pietisti-pappia, Olof Sörmania näyttelevä Ari Tähtinen on ensi kertaa Raision Teatterissa. Hänet olemme löytäneet Tarvasjoen Nuorisoseuran Teatterista, jossa hän on tehnyt pitkän uran, Ahonen jatkaa.

Pahaniemen neidon esittäjää jouduttiin etsimään syksyllä järjestetyn avoimen casting-tilaisuuden jälkeen.

– Viola Nyyssönen löytyi lopulta tähän rooliin ja voi sanoa, että löytö oli aivan täydellinen. Muu roolitus on onnistunut myös erinomaisesti. Näyttelijät ovat lahjakkaita ja roolityötä on tehty esimerkillisesti, vaikka se on ollut osin hyvin vaativaa, koska suurimmalla osalla näyttelijöistä on useampi, vielä hyvin erilainen rooli, Mirja Ahonen kehuu työryhmäänsä.

Esityskausi: 6.–31.7.2024.

Katariina Mäkinen-Önsoy

 

 

Tiesitkö?

• Raision Taiteiden yön 12.6. avauksessa Raision kirjastotalolla kuullaan lauluja Balladi Pahaniemen neidosta -näytelmästä. Raision Teatterin Juhaninkujan tiloissa on avoimet ovet kello 16.30–18.30. Krookilan kotiseutukeskuksessa on kello 18 alkaen kesänäytelmän avoimet harjoitukset. Taiteiden yön ohjelmasta voi lukea lisää täältä.