Nutturlassa klassikkonäytelmä ”Kuin tuhka tuuleen”

Nutturlan Makasiiniteatterissa on jo tovi harjoiteltu kesän näytelmää ”Kuin tuhka tuuleen”.

TEATTERI

Nousiaisissa Nutturlan Makasiinteatterissa esitetään tämän kesän kesäteatteriesityksenä monista kesäteattereista tuttu ”Kuin tuhka tuuleen”. Kollin Makasiinissa esitettävä Rauli Jokelinin ja Panu Raipian kirjoittama jännityskomedia on ollut viime vuosina suosittu näytelmä, jota on esitetty muun muassa Uudessakaupungissa.

Meidän piti esittää ”Kuin tuhka tuuleen” jo viime vuonna, mutta koska näytelmä oli Uudenkaupungin ohjelmistossa, jouduimme siirtämään sen tälle vuodelle. Se oli itseasiassa hyvä asia, sillä olemme saaneet tarvittavaa rekvisiittaa Uudestakaupungista lainaksi, kertoo Nutturlan Makasiiniteatteri ry:n puheenjohtaja Riia Bergring.

Nutturlan Makasiiniteatteri on jo perinteinen, vuodesta 1983 lähtien Kollin makasiinissa kesäteatteria esittänyt harrastajateatteri.

Meillä on joskus ollut alan ammattilaisia vierailevina tähtinä, mutta pääasiassa teemme harrastajavoimin, kuten tänäkin vuonna.

Esityskausi on Nutturlassa harvinaisen pitkä, sillä ensi-ilta on 19. kesäkuuta ja viimeinen näytös 21. heinäkuuta.

Meillä on rooleissa myös nuoria näyttelijöitä, ja tästä syystä emme pidä näytöksiä Ruisrock-viikonloppuna.

Esityksiä on peräti 16, joten suositusta jännityskomediasta kiinnostuneille löytyy aikataulullisesti valinnanvaraa.

Kollin makasiiniin mahtuu kerrallaan noin 200 katsojaa.

Katsojamäärämme ovat palautuneet koronaa edeltävälle tasolle. Toivottavasti tänäkin vuonna idyllinen makasiini täyttyy katsojista, toivoo Riia Bergring.

Näytelmän ohjaa Virika Varvikko.