Hyvät henkilöhahmot ratkaisivat Maskun kesän näytelmän

Isä (Joni Rättö), äiti (Sanna Pausio) ja Anni (Annika Bogel) ja avatun hillopurkin tapaus. Maskussa kesän näytelmä on ”Korttipakka ja kosmiset voimat”.

TEATTERI

Maskun teatteriyhdistyksen kesäteatterissa nähdään tänä kesänä Marita Kärkkäisen kirjoittama ”Korttipakka ja kosmiset voimat”. Komedian teksti ja erityisesti henkilöhahmot huomattiin erittäin sopiviksi Maskun teatterin pienelle mutta pippuriselle porukalle.

– ”Korttipakka ja kosmiset voimat” on hyvä ja hauska näytelmä, jonka henkilöhahmot sopivat erittäin hyvin meidän porukallemme. Kun luimme yhdessä näytelmätekstin, totesimme heti, että tämä on meidän tämän kesän näytelmämme, kertoi Kirsti Bogel.

Kirsti Bogel ohjaa näytelmän, mutta tällä kertaa astuu myös lavalle esittämään yhden roolin.

Näytelmä kertoo Annista, jonka päivästä ei käänteitä puutu. Hänellä on uusi työ, ja hänen äitinsä ja kauan sitten ulkomaille karannut isänsä päättävät tulla vierailulle tyttärensä luo samaan aikaan. Oman mausteensa soppaan heittää vakuutusyhtiön turvallisuuspäällikkö, joka on Annin äidin perässä.

Näytelmä on periaatteessa koko perheen esitys, mutta juoni on toki enemmän aikuisille suunnattu.

Maskun kesäteatteria esitetään poikkeuksellisen ison katsomon edessä.

Meillä on Humikkalassa Seppäläntiellä peräti 300 ihmisen katsomo. Se on 1980-luvulla rakennettu, ja silloin tehtiin isosti, kertoo Kirsti Bogel.

Katsomo on paitsi iso, sen penkit kohti katsomon takaosaa on kunnolla korotetut, jotta näkymät lavalle aukeavat kunnolla istumapaikasta riippumatta.

Maskussa esitetään ”Korttipakka ja kosmiset voimat” -näytelmää yhteensä 12 esityksen verran. Viimeinen näytös 28. kesäkuuta.

Nyt on hyvä aika palata kesäteattereiden katsomoihin. Toivottavasti kasvu jatkuu, sillä ihan ei olla päästy koronaa edeltävien vuosien tasolle, toivoo Kirsti Bogel.