Pelitutkimuksen päivää vietetään tänä vuonna Turussa

Game Studies Day 2024
Korkeatasoinen tutkimuskenttä houkuttelee Suomeen kansainvälisiä pelialan osaajia. Pelitutkimuksen päivää vietetään tänä vuonna Turussa.

Turussa järjestettävä Pelitutkimuksen päivä 2024 on ensimmäistä kertaa täysin englanninkielinen.

TIEDE.

Turun Aboa Vetus & Ars Nova -museossa vietetään Pelitutkimuksen päivää tiistaina 4. kesäkuuta. Tapahtuman järjestävät Suomen pelitutkimuksen seura ja Suomen Akatemian rahoittama Pelikulttuurien tutkimuksen huippuyksikkö, johon Turun yliopisto kuuluu.

Vuotuinen tapahtuma juhlistaa Suomessa tehtävää pelien ja leikin tutkimusta. Asiantuntijapuheenvuoroissa tartutaan pelitutkimuksen ajankohtaisiin kysymyksiin.

Turun yliopiston väitöskirjatutkija, peliyrittäjä Natasha Skult puhuu tapahtumassa alan tulevaisuudesta teknologiamurroksen keskellä. Ehyt ry:n Rahapelihaittayksikön päällikkö Riitta Matilainen esittelee suomalaisen uhkapelaamisen historiaa ja tulevaisuutta.

Tapahtuman päättää humanistisen tiedekunnan dekaani, digitaalisen kulttuurintutkimuksen professori Jaakko Suomisen vetämä kävelyluento leikin ja pelin jäljistä kaupunkitilassa.

Erilaisia peleihin ja pelaamiseen liittyviä ilmiöitä tutkitaan Suomessa erittäin monipuolisesti. Pelitutkumuksen päivässä palkitaan yhteistyössä pelialan kattojärjestö Neogamesin kanssa pelialan opinnäytetyökilpailun voittajat. Kilpailuun osallistui tänä vuonna 22 korkeatasoista työtä eri oppiaineista ja tieteenaloilta ympäri Suomen.

– Pelitutkimuksen päivä on tänä vuonna ensimmäistä kertaa täysin englanninkielinen. Suomen korkeatasoinen pelitutkimuskenttä houkuttelee kansainvälisiä tutkijoita ja opiskelijoita, Suomen pelitutkimuksen seuran hallituksen puheenjohtaja Usva Friman toteaa.

Turkuun saapuva Pelitutkimuksen päivä tarjoaa kattauksen historiaa, nykypäivää ja tulevaisuutta. Pelitutkimuksen päivän tapahtumapaikaksi valikoitui luontevasti Aboa Vetus & Ars Nova -museo, jossa mennyt, nykyinen ja tuleva yhdistyvät.

Turun Seutusanomat