Varsinais-Suomen Yrittäjien puheenjohtajaksi Toni Forsblom

Toni Forsblom Naantalista valittiin Varsinais-Suomen Yrittäjien puheenjohtajaksi kaksivuotiskaudelle 2024-2025.

YRITTÄJÄT

Varsinais-Suomen Yrittäjien vuosikokouksessa 7. joulukuuta tehtiin henkilövalintoja sekä päätettiin paikallisyhdistyksien kannustinmallin jatkotoimenpiteistä. Varsinais-Suomen Yrittäjien uudeksi puheenjohtajaksi on valittu seuraavalle kaksivuotiskaudelle Toni Forsblom Naantalista.

Varsinais-Suomen Yrittäjien uudeksi puheenjohtajaksi valittu Toni Forsblom on 46-vuotias, Naantalissa asuva naimisissa oleva kolmen lapsen isä. Hän on toiminut yrittäjänä 24 vuotta Forsport nimisessä yrityksessä.

Puheenjohtajuus on suuri kunnia. Lupaan tehdä kaikkeni yrittäjien eteen ja olla luottamuksen arvoinen. Haluan käyttää aikaani ja verkostojani auttaakseni yrittäjiä menestymään ja kehittymään omilla toimialoillaan. Puheenjohtajana haluan vaikuttaa vahvasti, paikallisesti, alueellisesti ja myös valtakunnallisesti yrittäjien edunvalvontaan, Forsblom sanoo.

Varsinais-Suomen Yrittäjien lisäksi Forsblom vaikuttaa useissa eri luottamustehtävissä, kuten Naantalin kaupunginhallituksen puheenjohtajana, hyvinvointialue Varhan hallituksen jäsenenä, Rasekon valtuuston puheenjohtajana sekä Turun seutukuntayhtymän hallituksen jäsenenä.

Näen hyvän yhteistyön ja vahvan edunvalvonnan aluejärjestön työssä ydinasioina, ja haluan kehittää niitä entisestään. Yrittäjien välinen yhteistyö sekä yrittäjien, paikallisyhdistysten, kuntien ja aluejärjestön välinen yhteistyö ovat avaintekijöitä muuttuvassa toimintaympäristössä, Forsblom linjaa.

Forsblomin lisäksi puheenjohtajuudesta kilpailivat Mikko Rantanen Kaupallistajat Oy:stä Turusta ja Stina Siikonen, Koolle Oy:stä Salosta. Siikonen ja Rantanen valittiin varapuheenjohtajien tehtävään seuraavalle kaksivuotiskaudelle. Lisäksi aluejärjestön hallituksen uudeksi jäseneksi valittiin Mikko Jaakkola (Vimeli Oy/Eezy Henkilöstöpalvelut) Salosta.

Hallituksessa jatkavat Salla Axelin (Sallan Paja), Annika Rahtu (Amandis Oy), Ville Manner (Modify Group), Jenni Valtanen (Suomen Laiturikauppa Oy) ja Carita Mäkinen (eAccount Nordic Oy).