Debyyttialbuminsa julkaissut Mia Hafrén saapuu konserttikiertueellaan Åbo Svenska Teateriin

Mia Hafrén. Kuva: Laura Malmivaara.
Mia Hafrén. Kuva: Laura Malmivaara.

MUSIIKKI.

Näyttelijä–muusikko Mia Hafrén julkaisi viime vuoden maaliskuussa debyyttialbuminsa Också för dig ja tekee nyt konserttikiertueen. Pääkaupunkiseudulta startannut kiertue pysähtyy Åbo Svenska Teaterilla 15. huhtikuuta.

Artisti on tunnettu Svenska teaternin esittämästä Mamma Mia! -musikaalista sekä a capellayhtye Forkista. Fork on esiintynyt lukuisia kertoja Turussa loppuunmyydyille saleille.

Hafrén on myös näytellyt Åbo Svenska Teaterin Carmen (1998) ja King Creole (1997) -esityksissä.  Hänellä on ollut merkittäviä rooleja muun muassa Hovimäki– ja Tahdon asia –sarjoissa.

Mia Hafrén julkaisi maaliskuussa 2022 debyyttialbuminsa Också för dig.
Mia Hafrén julkaisi maaliskuussa 2022 debyyttialbuminsa Också för dig.

Nyt Turkuun saapuvalla konserttikiertueella kuullaan Hafrénin säveltämiä ja ruotsiksi sanoittamia pop/rock-kappaleita. Hafrén kertoo säveltävänsä kappaleensa aina tarina ja teksti edellä.

– Haluan kirjoittaa asioista, jotka koskettavat minua, johon toivon muutosta ja jotka tuntuvat tärkeiltä ja ajankohtaisilta,  sanoo Hafrén tiedotteessa.

Hafrén on tehnyt levyä yhdessä tuottaja Oona Kaparin kanssa.

– Ajatus levynteosta heräsi, kun lopettamispäätös tehtiin Forkissa. Tiesin, että lopettaminen tulisi olemaan minulle erittäin kova isku ja tajusin, että minun täytyisi pitää huoli siitä, että jollain tavalla jatkaisin muusikkona ja laulajana, Hafrén kertoo.
– Marraskuussa 2020 olin tehnyt yksitoista biisiä ja tiesin, etten pysty yksin viemään projektia eteenpäin. Oli löydettävä tuottaja ja mieluiten nainen – haluan tukea naisia musiikkialalla, jos vain mahdollista. Näin törmäsin Oona Kapariin. Kaparin merkitys levyn lopputulokseen on valtava. Hän nosti rimaa ja ruvettiin tosissaan töihin, Hafrén jatkaa.

Åbo Svenska Teaterin Isolla näyttämöllä lauantaina 15.4. kello 18 kuultavassa konsertissa soittaa Suomen eturivin muusikoita – Tuukka Aitoaho, Teemu Aitoaho, Kalle Katz ja Anssi Växby. Yhtyeen kuorossa nähdään Margarita Eklund ja Mia Hafrénin tytär Livia Wikström.

Turun Seutusanomat