Viking Line liputtaa kotimaisuuden puolesta Avainlipun voimin

M/S Viking Glory. Kuva: Joonas Kortelainen / Viking Line.
M/S Viking Glory. Kuva: Joonas Kortelainen / Viking Line.

Viking Line on suurin matkailualan yritys, jolle Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Avainlippu-tunnuksen. Varustamo on maamme suurin meriliikenteen työnantaja, jonka taloudellinen ja työllistävä vaikutus ulottuu monin tavoin koko Suomeen.

LIIKENNE.

Suomen suurin meriliikenteen työnantaja Viking Line on saanut Avainlippu-tunnuksen. Merkin saamisen ensisijainen kriteeri on se, että palvelu tuotetaan Suomessa. Lisäksi Avainlippu-yrityksellä on oltava merkittävä kotimainen omistusosuus, Suomessa toimiva johto sekä Suomessa sijaitseva pääkonttori. Palvelun kotimaisuusasteen on oltava vähintään 50 prosenttia. Merkin myöntää hakemuksesta Suomalaisen Työn Liitto.

– Kotimaisuus on vastuullisuuden rinnalla avainarvojamme, ja Avainlipulla haluamme liputtaa sen puolesta entistä näkyvämmin. Tunnukseen kiteytyy hienosti pitkäjänteinen, laaja-alainen ja konkreettinen työmme kotimaisuuden puolesta, Viking Linen markkinointijohtaja Ninna Suominen kertoo tiedotteessa.

Meillä on suomalaisista matkustajavarustamoista suurin Suomen lipun alla purjehtiva laivasto, joka juuri täydentyi Viking XPRS:llä. Meillä on Suomessa 1 200 vakituista merityöntekijää ja viitisen sataa keikkatyöntekijää – ja olemme myös yksi suurimpia viihdealan työllistäjiä. Taloudellinen vaikutuksemme ulottuu hankintojemme ja työntekijöidemme kotipaikkojen myötä satamakaupungeistamme koko Suomeen.

Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Avainlippu-merkkejä jo vuodesta 1975.

Tunnus on tuttu jopa 90 prosentille suomalaisista. Matkailualalla tunnus on myönnetty noin kolmellekymmenelle yritykselle.

Valtaosa suomalaisista mieltää kotimaisen palvelun hankinnan yhteiskunnallisena vaikuttamisena ja vastuullisena arvovalintana, joka parantaa maamme kilpailukykyä ja hyvinvointia. Viking Line on suurin Avainlipun saaneista matkailualan yrityksistä ja tuo tunnuksemme miljoonien matkustajiensa näkyville. On hienoa, että he ovat liittyneet mukaan kertomaan suomalaisen työn merkityksestä, Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala sanoo.

Viime vuoden maaliskuussa liikennöinnin Turun-reitillä aloittanut Viking Linen lippulaiva Viking Glory täytti yhden vuoden.

Yhteensä Viking Line odottaa, että Viking Linen Turun-reitillä matkustaa tänä vuonna arviolta noin kaksi miljoonaa matkustajaa. Viking Glory ja Viking Grace ovat tällä hetkellä ainoat laivat, jotka tarjoavat laivayhteyden Turun keskustasta aivan Tukholman ytimeen. Reitti on ollut Turun kaupungille historiallisesti merkittävä, ja sen merkitys on vain kasvanut.

Korkean palvelutason matkustajalaivaliikenne Turun ja Tukholman välillä on erittäin oleellinen osa kaupunkimme matkailuvetovoimaa. Alueemme yrityselämälle meritien mahdollistama sujuva työmatkaliikenne on oleellinen kilpailukykytekijä. Turku on maailman kauneimman saariston pääkaupunki, ja merellisyys on erottamaton osa kaupunkimme identiteettiä, Turun pormestari Minna Arve toteaa tiedotteessa.

Turun Seutusanomat