Piikkiöläinen 85-vuotias Kauko Vainikainen on tullut tunnetuksi murrepakinoistaan, Sipilänmäen kesäteatterille kirjoittamistaan näytelmistä, sanoituksistaan, maalaamistaan muotokuvista, veistämistään karhupatsaista ja monenlaisisa muista taide- ja kulttuurialan töistä. Lisäksi hän teki Piikkiössä pitkän uran yrittäjänä automaalauksen parissa ja toimi aikansa myös Yrittäjä-yhdistyksen puheenjohtajana ja Piikkiön Rotaryklubissa aktiivijäsenenä.
”Elon aallot on korkeina käyneet”, paiskanne mun tänne kantakaarinan pual, pois peräpiikkiön pohjosest tiimist. Kiitost vaan teil, jaksotte, vaik mää ökötteli koko siunatun aja! Kaupunki on tehny ”myänteinen” päätöksel munst vuokralaise Perhehoitokylä. Tääl on hyvät safkat ja mukavii ihmissi pal, kyl juttui piissa, ystäväkki soitteleva ja tsemppava – kyl mun kelppa!
– Halvalan Huuko
KAARINA. Piikkiössä syntynyt, siellä pitkään vaikuttanut ja hyvin tunnettu Kauko Vainikainen (s.1933) on muuttanut Kaarinaan seniorien perhehoitokylään.
– Piikkiö oli hyvä paikka elää ja asua. Vuonna 62 tämä talo rakennettiin ja jouluaatonaattona tänne muutettiin. Täällä on oltu onnellisia ja kasvatettu tyttöjä, kertoo Vainikainen vanhan kotitalonsa pihalla Piikkiön Kollilanmäellä, johon hän kutsui toimittajan paikalle ikuistamaan hetken, kun hän halaa taloaan viimeisen kerran.
Viimeisellä vierailulla perheen vanhassa kodissa Vainikainen käy läpi saamiaan mitaleita. Laatikosta löytyy myös vanha viinakortti ja valtava kasa perheen valokuva-albumeita. Kun muistot on muisteltu, palaamme uuteen kotiin, perhehoitokylään, johon hän on kotiutunut omien sanojensa mukaan hyvin.
– Täällä ei ole muuta narisemista kuin se, että on lukkojen takana kuin tutkintavanki, hän toteaa.
– Mutta valkotukkaisia naisia riittää ympärillä, hän naurahtaa seniorikylän pihalla, kun ohi kulkee rollaattorikulkue.
Yli 60 vuotta yhdessä
Kauko Vainikaisen Elsa-vaimo nukkui pois tämän vuoden keväällä.
– Se on ollut niin iso monttu, etten mä oo päässyt siitä ylös, hän toteaa surullisena.
– Kukaan ei ole ottanut vakavasti sitä, kun olen sanonut, että me ei koskaan riidelty. Mutta se on ihan totta. Hänen kanssaan oli niin kiva kommunikoida. Mitä tahansa nähtiin, se oli kiva jakaa toisen kanssa. Olkoon se sitten vaikka itsenäisyyspäiväjuhlat, niin toisen kanssa oli kiva katsoa, minkälaiset klänninkit naisilla oli päällä, Vainikainen muistelee.
He tapasivat Elsan kanssa vuonna 1951, mutta opiskelivat aluksi eri paikkakunnilla, joten yhteinen elämä alkoi varsinaisesti vasta vuonna 1957. Väliin jäävien kuuden vuoden ajan nuori pariskunta oli aktiivisessa kirjeenvaihdossa. Vainikainen vuodatti kirjeisiin rakkautensa ja kirjekuoret hän kirjaili ja taiteili niin kauniisti, että lopulta postitoimiston työntekijät alkoivat pyytää häntä tekemään myös heidän rakkauskirjeidensä kuoret.
Pariskunta sai kolme tytärtä: Kristiinan, Kirsin ja Minna-Marin. Nyt perheessä on myös iso liuta lapsenlapsia.
Halvala Huukon pakinat
70-luvulla Vainikainen innostui kirjoittamaan Piikkiön murteella pakinoita nimimerkillä Halvala Huuko. Niitä on koottu vuosien varrella kolme kertaa kirjan kansiin.
– Niihin on haravoitu asioita, joita Piikkiössä on vuosien varrella tapahtunut, Vainikainen kertoo.
Lisäksi hän kirjoittanut Sipilänmäen kesäteatterille näytelmiä, muun muassa 30-vuotisjuhlanäytelmän.
– Se oli toi Kievarin kaunis Katriina ja sijoittuu semmoseen aikaan, kun rautatie tuli Piikkiöön 1898. Siihen saakka täällä oli toiminut kievarilaitos, Vainikainen kertoo.
Hän on sanoittanut myös musiikkia, muun muassa Luodon Liisa -nimisen valssin.
Kirjoittamisen lisäksi hän on maalannut paljon, sekä yrittäjänä autoja että taiteilijana muotokuvia ja monenlaisia muita teoksia. Puunveisto oli hänelle myös mieluisa harrastus. Esimerkiksi karhuveistoksia hän on tehnyt satoja, suurimman osan tilaustyönä lahjoiksi.
Kirjoitusharrastus jatkuu edelleen ja uusimpana ideana Vainikainen on alkanut tehdä pilakuvia lehtiotsikoista.
Teksti ja kuvat: Janica Vilen
Video: Mikko Seppälä
