Raision teatteri: Noita palaa elämään
Alkuperäisteksti: Mika Waltari
Ohjaaja: Veli-Pekka Teponoja
Ohjaajan assistentti: Tarja Lappalainen
Graafinen suunnittelu ja toteutus: Lauri Rämö
Musiikin sävellys ja valosuunnittelu: Jouni Lehtonen
Äänisuunnittelu: Mika Heinonen
Tekniikka-ajot: Mika Heinonen, Kristiina Lahdenvesi ja Mika Koivunen
Puvustus: Maria Viitakoski
Lavastus: Marika Nummela ja Toni Enholm
Tarpeisto: Tiina Uusitupa
Peruukit ja maskeeraus-suunnittelu: Petra Lehtonen
TEATTERIARVIO. Raision teatterissa esitetään parhaillaan Mika Waltarin kultti–klassikkoa Noita palaa elämään. Tarinassa arkeologi ja filosofian tohtori Hannu (Ville Saine) on löytänyt paroni Hallbergin mailta, suokaivannosta, noitana pidetyn naisen satoja vuosia vanhan ruumiin, joka on lävistetty seipäällä. Hannun vaimo Greta (Henriikka Saine) entisöi suokaivannosta löytyneen naisen pukua museolle Hallbergin sukukartannon vanhassa tuvassa, jossa vuokralla on myös taiteilija Kauko (Lauri Rämö). Tapahtumiin sekaantuu myös paroni Hallbergin poika Veikko (Esko Vähätalo), kun ukonilma yltyy ja ovet narisevat. Pian ovella seisoo alaston tyttö (Niina Kuikka), jonka taustaa lähdetään selvittelemään.
Taloon ilmestynyt tyttö muistuttaa noitaa kaikin tavoin, mutta eihän sivistynyt ja koulutettu ihminen voi uskoa noituuteen. Hannun ja muiden hahmojen mieltä ja kärsivällisyyttä kuitenkin koetellaan olan takaa ja pian Hannu jo toteaakin, että jokainen ihminen on valmis seivästämään toisen omien pelkojensa tähden. Näyttämöllä nähdään kamppailu järjen ja pelkojen – tieteen ja tarun välillä.
Noitavainoja käsitellään myös seksuaalisuuden kautta. Jos nainen on liian viehättävä ja saa miehet hulluuden partaalle, asiaan täytyy liittyä jotain hämärää. Käsikirjoitus tuo esiin noitavainojen historiaa myös tästä näkökulmasta. Tarinan keskiössä olevan pariskunnan Hannun ja Gretan välinen intohimo on sammunut, jos sitä on koskaan ollutkaan – sitä ei tarina kerro, mutta ”noidan” ilmaantuminen saa liekin syttymään kummassakin – omalla tavallaan. Hannun ja Gretan nimet ovat samalla intertekstuaalinen viittaus omassa tarinassaan noidan kynsiin joutuviin Hannuun ja Kerttuun sekä heidän viattomuuteensa.
Näytelmä on samaan aika hauska ja jännittävä. Huumori on lakonista ja puhuttelevaa. Jännitys taas tiivistyy kekseliäiden näyttämökikkojen ja erityisen onnistuneen valosuunnittelun avulla käsin kosketeltavaksi, eikä näytelmää siksi suositella alle 16-vuotiaille.
Teksti on kielellisesti kiinnostavaa ja ja erityisen rikasta. Näyttelijät tarjoilevat välillä pidempiäkin monologeja ihmisyydestä, taiteesta, tieteestä ja seksuaalisuudesta kutkuttavilla kielikuvilla. Waltarin käsikirjoitus ei suotta nauti klassikon maineesta ja Raision teatterissa sille tehdään oikeutta.
Näyttelijät ovat harrastajiksi todella ammattimaisia. Erityisesti verta juovaa ja hulluuden partaalla kikattelevaa ”noitaa” näyttelevä Niina Kuikka onnistuu erinomaisesti. Myös lavastus on onnistunut kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Janica Vilen
Kuvat: Jaakko Ruokonen
