Auttamisesta Arkea -lahjoituspalvelulle kunniamaininta Turun Kehittäjä -kilpailussa, joka on vuosien ajan nostanut esiin Turkua rohkeasti ja vastuullisesti kohti tulevaa rakentavia tekoja ja toimijoita.
Turun Nuorkauppakamari jakoi vuotuisen Turun Kehittäjä -tunnustuksen Peter Sarlinille. Palkitseminen tapahtui Turun Kehittäjä 2025 -gaalassa marraskuun puolivälissä.
Sarlin on yksi Silo AI:n perustajista. Sen jälkeen kun yhtiö myytiin yhdysvaltalaiselle tekoälyjätti AMD:lle, hän on jatkanut töitä tekoälyn ja Turun kehittämisen parissa.
– Peter Sarlin on henkilökohtaisella panoksellaan merkittävästi vahvistanut Turun asemaa yhteistyön, elinkeinoelämän ja tutkimuksen solmukohtana. Sarlin on säätiösä kautta lahjoittanut 10 miljoonaa ja yhteensä 13 professuuria suomalaisiin yliopistoihin, joista useita sijoittuu nimenomaan Turkuun, taustoittaa Turun Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Niko Hiltunen tiedotteessa.
Tunnustus myönnettiin nimekkään valitsijatoimikunnan sekä yleisöäänestyksen yhteistuloksena. Valitsijatoimikuntaan kuuluivat Piia Elo, Vesa Taatila, Kaisa Leiwo, Samuli Pasanen sekä Niko Hiltunen.
Peter Sarlin toi marraskuussa Turkuun ensimmäisen AI Summitin. Tilaisuus keräsi yli tuhannen hengen joukon kansainvälisiä yritysjohtajia, poliittisia päättäjiä, tutkijoita ja toimittajia.
Kunniamaininta Auttamisesta Arkea -lahjoituspalvelulle.
Tilaisuudessa jaettiin myös kunniamaininta, joka myönnettiin Auttamisesta Arkea -lahjoituspalvelulle, jonka turkulainen perustajayrittäjä Ville Mäkilä oli tapahtumassa pokkaamassa tunnustuksen.
Auttamisesta Arkea on perustettu vastaamaan kasvavaan avuntarpeeseen Suomessa. Yritys kokoaa yhteen valtakunnallisia ja paikallisia auttamisen kohteita ja tarjoaa helpon tavan tukea apua tarvitsevia. Mukana on yli 400 kohdetta ympäri maan sekä useita turkulaisia toimijoita.
Muut vuoden Turun Kehittäjä -finalistit olivat tänä Taiteen Talo Oy, Turun Teknologiakiinteistöt Oy ja Sakari Alhopuro. Yleisöääniä annettiin lokakuussa järjestetyssä äänestyksessä useita satoja.
Palkitsemisgaala järjestettiin Pegasus Taiteen talolla ja paikalla oli noin 50 Turun elinkeinoelämän edustajaa. Myös pormestari Piia Elo vieraili tapahtumassa pitämässä esityksen Turun suunnittelilla olevista kehityshankkeista. Tapahtuman pääyhteistyökumppanina toimi rakennusliike Hartela.
Turun Seutusanomat





