Turun Taiteen talolla genre-elokuvafestivaali

0
201

Fantasia-, kauhu-, scifi- ja toimintaelokuvien Night Visions valloittaa Kino Killan valkokankaan.

Night Visions Turku VIII genre-elokuvafestivaali järjestetään Turun Taiteen talon Kino Killassa 28.–30. marraskuuta. Yhdentoista täyspitkän elokuvan voimin Taiteen Taloon palaava festivaali järjestetään nyt kahdeksatta kertaa.

Pohjoismaiden suurin fantasia-, kauhu-, scifi- ja toimintaelokuviin keskittyvä, mutta ei rajoittuva festivaali Night Visions International Film Festival vakuuttaa historiansa suurimmalla ohjelmistolla.

Tapahtuman ohjelmisto käsittää yhteensä yksitoista täyspitkää elokuvaa ja yhden tarkkaan valitun lyhärin. Mukana on 28. toimintavuottaan paraikaa juhlistavan Helsingin Night Visions -festivaalin tapaan jälleen kansainvälisesti kohutuimpia uutuuselokuvia sekä tarkkaan valittuja klassikkoja.

Festivaalin avauselokuvana nähdään Berliinin elokuvajuhlilla ensi-iltansa saanut eteläkorealainen okkultistinen folk-horror tapaus Exhuma (Etelä-Korea 2024). Elokuva oli Korean viime vuoden tuottoisin ja siitä tulikin samalla kaikkien aikojen kuudenneksi tuottoisin korealaiselokuva. Exhuma jatkaa korealaisen manauskauhun uutta tulemista aivan omissa sfääreissään.

Hans Christian Andersenin Lumikuningattaresta versovassa The Ice Towerissa satu ja tosi sekoittuvat valveuneksi.

Illan päätöselokuva on kuin synkkä fantasia josta David Lynchkin olisi ollut kateellinen.

Night Visionsin lauantai tarjoilee yhteensä viisi genresuosikkia aloittaen vuoden genretapauksesta Reflection in a Dead Diamond (Belgia, Luxemburg, Italia, Ranska 2025).

Visionaaristen ohjaajiensa Hélène Cattet’n ja Bruno Forzanin tavaramerkiksi muodostunut tinkimätön, äärivisuaalinen elokuvakieli on nyt hiottu huippuunsa ja Reflection in a Dead Diamond onkin varsinainen timantti, joka todella huutaa tulla katsotuksi mahdollisimman suurelta valkokankaalta

Lauantain toisena elokuvana nähdään rakastettu ja toivottu Gremlins – Riiviöt (USA 1984). Joe Danten kasariklassikko näytetään alkuperäisiltä Kavin 35mm:n keloilta täydellisen aidon elokuvateatterikokemuksen takaamiseksi.

Päivän itseoikeutettuna päätöselokuvana nähdään George P. Cosmatosin legendaarinen Cobra (USA 1986). Sylvester Stallonen aliarvostetuimpiin elokuviin kuuluva Cobra on poikkeuksellisen tyylitajuinen kasaritoimintahelmi, joka viljelee myös viiltävän tehokasta slasher-tunnelmaa. Tämäkin klassikko nähdään 35mm:n keloilta – tavalla jolla se oli tarkoitettu nähtäväksi.

Livemusiikkia kauhumelodraamalle.

Sunnuntaina festivaali jatkuu livesäestetyllä mykkäelokuvan klassikolla The Man Who Laughs – Nauruihminen (USA 1928). Kauhumelodraamalle kuvitteellisen soundtrackin esittää Turusta ponnistava nelihenkinen E-Musikgruppe Lux Ohr suomalaisen ambientin pioneerilla Ami Hassisella vahvistettuna.

Sunnuntai päättyy poikkitaiteelliseen doublebill:iin Flesh for Frankenstein (USA, Italia, Ranska 1973) / Blood for Dracula (USA, Italia, Ranska 1974). Ylistetyn indie-elokuvan uranuurtajan Paul Morrisseyn ohjaamat ja käsikirjoittamat 70-luvun keskiyön näytösten kulttisensaatiot tasapainoilevat naurettavan ja ylevän välillä.

Flesh for Frankenstein kuvattiin Rooman Cinecittà-studioilla yhteen putkeen Blood for Draculan kanssa, pitkälti samoilla näyttelijöillä, joten elokuvat on usein esitetty double bill -yhteisnäytöksenä.

Festivaalin täydentää paikallisen tekijän, Esa Jussilan, lyhytelokuva, joka voitti Tampan Bizarroland:n 72h-elokuvakilpailun.

NIGHT VISIONS TURKU VIII -tapahtuman esitysaikataulu sekä lipputiedot löytyvät osoitteesta: www.kinokilta.fi.

Turun Seutusanomat