
Saaristotien (mt 180) Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen siltojen uusiminen -hankkeessa on edetty Kirjalansalmen uuden sillan asteittaiseen käyttöönottoon. Tällä viikolla otettiin käyttöön kävelyn ja pyöräilyn väylä.
Ajoneuvoliikenne ohjataan vaiheittain niin, että uudelle sillalle pääsevät ensimmäisessä vaiheessa Kaarinan suuntaan ajavat moottoriajoneuvot.
– Töiden loppuunsaattaminen Saaristotiellä vaatii sen, että silta avataan liikenteen käyttöön etapeissa. Ensimmäisessä vaiheessa uudelle sillalle pääsevät Kaarinan suuntaan ajavat moottoriajoneuvot, ja tämä muutos otetaan käyttöön 20.10.2025 alkaen. Sillan kummassakin päässä olleet raskaan liikenteen odotustilat poistuvat samalla käytöstä. Tätä poikkeusjärjestelyä ei tarvita, kun vanhalla sillalla ei enää ajoneuvojen kohtaamisia tule, kertoo projektipäällikkö Saramaria Cowell Väyläviraston tiedotteessa.
Liikennejärjestelyt muuttuvat hetkellisesti lokakuussa Vuolahdentieltä Saaristotielle ajettaessa.
Liikennejärjestelyt Vuolahdentien liittymän kohdalla näkyvät Väyläviraston verkkosivuilla.
Loka-marraskuun vaihteessa tehdään lisäksi Kalakoulun risteyssillan kohdalla melukaiteen muutostöitä Paraisten suunnan kaistalla. Kohdassa on vain yksi kaista käytössä, ja liikenteenohjaajat ohjaavat liikennettä. Työt pyritään tekemään ilta- ja yöaikaan.
Kirjalansalmen uusi silta otetaan kokonaan liikenteen käyttöön marraskuun alkuviikoilla. Samassa yhteydessä lisätään myös Kirjalan Rantatien liittymä Riihipellontien liittymään.
Hanke tiedottaa tarkemmin liikenteelleoton toisesta vaiheesta eli koko sillan käyttöönotosta myöhemmin. Uusi silta on täysimääräisesti käytössä jouluun mennessä.
Rakennussuunnittelu käynnistyi vuonna 2021, sillat rakennettiin vuosina 2022–2025.
Vanhat sillat puretaan vuonna 2026. Siltahanke toteutetaan kumppanuuteen perustuvassa Kreaten ja Väyläviraston allianssimallissa.
Allianssin muodostaneen Väyläviraston ja Kreaten lisäksi hankkeessa vaikuttivat monet osaajat. Suunnittelijoina olivat WSP Finland Oy, AFRY Oy, sekä Sofin Consulting Oy ja viestintätoimistona Valve Oy. Myös Paraisten kaupunki osallistui hankkeeseen.
Kirjalansalmen ylitse rakennettu yli 650 metriä pitkä vinoköysisilta on pääaukoltaan pisimmän jännemitan (265 metriä) maantiesilta Suomessa. Hessundinsalmeen rakennetiin reilu 200 metrin pituinen silta, jossa pisin jänneväli on noin 119 metriä. Lisäksi hankkeessa parannettiin Saaristotien kuntoa, liittymäjärjestelyitä sekä melusuojauksia.
Mt 180 Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen siltojen uusiminen -hankkeen tavoitteena on turvata ainoan maantieyhteyden säilyminen entistä parempana Paraisille ja Turunmaan saaristoon.
Lisäksi mahdollistetaan alueen valtakunnallisesti merkittävälle teollisuudelle entistä suurempien erikoiskuljetusten käyttöönotto teollisuuden kuljetuksissa. Hanke myös tukee Paraisten elinkeinoelämän ja maankäytön kehittämistä sekä lisää liikenteen turvallisuutta ja asumisviihtyisyyttä.
Katariina Mäkinen-Önsoy
Tiesitkö?
• Mt 180 Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen siltojen uusiminen -hankkeelle myönnettiin torstaina 2. lokakuuta Iso Tömppä -tunnustus. Maarakennusalan neuvottelukunnan MANK ry:n jakamat Tömppä-palkinnot ovat yksiä alan arvostetuimmista tunnustuksista, joita on jaettu jo useiden vuosikymmenien ajan.
• Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen siltahankkeen voittama Iso Tömppä -tunnustus myönnetään alalla merkittävästi vaikuttaneelle projektille, hankkeelle, tutkimukselle tai yritykselle.
• Allianssihankkeen kehitysvaihe käynnistyi lokakuussa 2021 ja varsinaiset rakentamistyöt puolestaan käynnistyivät loppuvuodesta 2022. Hankkeen kustannukset ovat 128 miljoonaa euroa.





